Nyt sain tehtyä tämän 9.osan. En ole varma milloinka kerkeän aloittamaan 10.osan teon. Mutta heti kun aikaa riittää. Viime osassa oli niitä Johnny juttuja, mutta nyt on aika palauttaa mieleen, mitä Tuppuraisilla tapahtui, eräänä synkkänä yönä. Nyt vihdoin selviää kuka siellä oven takana olikaan. Moni kyllä varmaankin tietää, mutta eipä se haittaa :) 10.osassa seurataan vielä Johnnyä, mutta sitten....enpä kerrokkaan muuta. 9.osa, olkaapa hyvä:

Kalle aukaisi oven varovasti. Kuistilla seisoi todella tutun näköinen poika.."JOEL!!!" Janika kiljaisi niin kovaa, että varmasti naapuritkin kuuli. Joel seisoi aivan jähmettyneenä kuistilla ja katsoi tyhjyyteen. "Äiti...Se tulee...kukaan ei ole turvassa.."Joel sanoi.

Janika ja Kalle syöksyivät Joelin luokse. "Mitä on tapahtunut?!" Janika kysyi. "Ja....ja mikä sinun kasvoihisi on sattunut? Ja miksi sinulla on veriset vaatteet?!!!" Janika sopersi järkyttyneenä. "Se tulee kostamaan....Se ei jätä rauhaan...Se on Kirottu, puoliksi susi...." Joel sanoi. Joel oli kuin Janikaa ja Kallea ei olisi ollut olemassakaan...

Sitten Joel lähti hitaasti laahustaen sisälle. Janika ja Kalle jäivät kahdestaan kuistille. "Mikä häneen on mennyt.."Kalle aprikoi. "Tule mennään sisälle. Tämä juttu on selvitettävä!" Janika sanoi ja lähti ripeästi sisälle, Kalle perässään. "Kokeita...Verta..Ruumiita..."Joel sanoi itsekseen.

Joel istahti sohvalle. Janika ja Kalle katsoivat ihmeissään poikaansa. Nyt valossa, he näkivät mitä Joelille oli tapahtunut. Hänen ihonsa oli kalpea kuin haamulla, vaatteet ja kasvot kiilsivät verestä ja silmät....silmät olivat muuttuneet punertavan ruskeiksi ja silmien ympärille oli ilmestynyt mustat reunat. "Mi..Mitä tämä on?" Janika kauhisteli. Kalle ei sanonut mitään. "KALLE! KATSO NYT HÄNTÄ!" Janika huusi. "Luulen, että hänet on....KIROTTU!" Kalle huudahti. "Eiii...Eii minun poikani!" Janika itki. "Istu tuohon Joelin viereen. Minä keitän teetä" Kalle sanoi ja käveli keittiöön.

Janika istuutui nyyhkyttäen sohvalle. Yhtäkkiä Joel horjahti hieman ja alkoi voihkia. "Ei..En halua! Älä pakota!" Joel vaikeroi. "En..Enhän minä pakota..Mikä sinun on" Janika kysyi pelokkaasti. "En halua! En muistele.." Joel huusi vaikeroiden. "KALLE! TULE ÄKKIÄ TÄNNE!" Janika kiljui.

"Eih! Mene pois!" Joel huudahti, mutta sitten hänen päänsä täyttyi muistoilla. Hänen korvissaan kaikui kammottava nauru. "Kaikki hyvin Joel Tuppurainen. Minähän olen vain sinun sisäinen peilikuvasi."Nainen sanoi hänen mielessään ja repesi suunnattomaan käkätykseen.

"EI! EI! EI!" Joel huusi. "Et voi paeta! Tiedäthän sen!" Nainen käkätti. "EEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!" Joel huusi niin kovaa, että melkein ikkunat särkyivät.

Joel voihki ja vaikeroi hikisenä sohvalla. "Eieiei" Hän sanoi vähänväliä. "Kalle tule nyt! Kaikki ei ole hyvin! Joel on vaipunut jonkinlaiseen unitilaan tai jotain!" Janika huusi hätääntyneenä. "Kulta, ei ole hätää. Äiti tässä. Kaikki on ihan hyvin, kun sinä olet kotona taas. Koita kestää!" Janika yritti lohdutella Joelia, mutta turhaan. Sillä Joel ei kuullut. Hän oli kuin muistojen valtakunnassa...

"VOI EI! Sinä taas... Mene pois!" Joel sanoi hädissään. "Ja minähän en mene minnekkään. Olet vallassani ikuisesti! HÄHÄHÄÄÄ!" Nainen käkätti. "Päästä minut pois! Tahdon kotiin" Joel huusi. "Aijaijai..Sinäpä oletkin hankala tapaus. Toisista lapsista imin mehut jo ensimmäisenä yönä" Nainen huudahti ja alkoi nauraa kylmästi. "Sinä...SINÄ!" Joel huusi.

"Senkus menet kotiin...mutta sitä ennen saat ikuisen koston yllessi. Nimittäin...KIROUKSEN!!" Nainen huudahti ja alkoi nauraa mielipuolisesti. "Ei! Älä! Jään tänne! Älä kiroa minua!" Joel aneli. "Päätetty, mikä päätetty. Saat ikuisen taakan harteillesi!" Nainen nauroi. Samassa valkoinen usva tulvi Joelin mieleen...

"Hän herää! Hän herää!" Janika sanoi iloisesti. "Shh! Anna hänen olla rauhassa." Kalle ärähti. "Mmmh...Missä olen?..." Joel kysyi tokkuraisena. "Olet kotona, kultaseni!" Janika sanoi oitis. "Häh? Koti?...Koti! Olenko minä kotona!!" Joel riemuitsi. "Olet sinä. Ja omassa pikku sängyssäsi." Kalle sanoi hymyillen.

"Äiti?" Joel kysyi. "Olen minä." Janika sanoi. "Voi äiti!" Joel sanoi ja halasi äitiään. Kummaltakin valui onnenkyyneleitä. "Kauanko olen ollut täällä?" Joel kysyi. "Tasan viikon. Ja senkin olet pelkästään nukkunut." Janika sanoi ja antoi pojalleen suukon otsalle.

"Isä!" Joel sanoi. Kalle rutisti Joelia onnellisena. "I..Isä..Mulla tais kylkiluut katketa" Joel puhisi. "Voi anteeksi" Kalle pahoitteli ja päästi Joelista irti. "Nuo sinun haavasi pitää putsata."Janika sanoi. "Löysin sinulle Johnnyn vanhan asun. Voi käyttää sitä." Janika sanoi ja lähti kohti vaatekaappeja.

Vaatteitten vaihdon ja haavojen putsauksen jälkeen, Joel näytti tällaiselta. Silmien ympärillä olevaa mustaa ei saatu pois. Aivan kuin se olis ollut ihoa, mustaa ihoa. Joel näytti hyvin iloiselta.Janika ei vain kerennyt olla paljoakaan poikansa kanssa, koska hänellä oli paljon töitä.

Eräänä kauniina päivänä, päätti Kalle opettaa Joelia onkimaan. Joel oli aika hyvä onkia ja jonkun ajan päästä hän nappasikin ison vonkaleen. "Katsos tätä!" Joel riemuitsi. "On minulle tullut isompia" Kalle sanoi hieman kateellisena. Kalaonni ei oikein suosinut Kallea. Sen sijaan, että hän olisi saanut kaloja hän nappasikin....

ITSENSÄ! Kun Kalle oli heittämässä virveliä niin virvelin koukku tarttuikin Kallen takataskuun ja kieputti tämän ympäri. "Auts!" Kalle sanoi naama kurtussa. "Olet sinä sitten tohelo!" Joel nauroi. "Minä sulle tohelot näytän" Kalle sanoi ja nousi ylös. He menivät terassille grillaamaan Joelin saaman kalan.

Pian olikin kala valmista ja he menivät syömään. "Kuule isä." Joel aloitti. "Niin?" Kalle hymähti. "Tuota..Olen miettinyt, että oliko teillä kovakin ikävä kun minut siepattiin?" Joel kysyi arasti. "Vai, että oliko ikävä? No arvaa vaan! Olimme niin huolestuneita, että emme edes huomanneet Johnnyn karanneen yliopistoon." Kalle sanoi ja ahmi ruokaa.

"Paranenkohan koskaan..Tai poistuukohan kirous minusta koskaan?" Joel mietti. "Enpä tiedä. Luulen, että se jää pysyvästi. En tiedä mitä vaikutuksia sillä voisi olla." Kalle mietiskeli. "Muuten..muistatko yhtään mitään siitä yöstä kun sinut siepattiin?" Kalle kysäisi. "En..Tai muistan jotain..Hyvin hatarasti. Muistan kuinka rukoilin, että seuraavasta päivästä tuli hyvä, koska silloin minä ja Johnny leikittäisiin. Mutta sitten kun kello näytti ehkä jotain kaksitoista, kuulin kuinka joku käveli huoneessani. Sen jälkeen kaikki vain sumeni......"

 

Siinäpä oli 9.osa. Toivoisin kommenttia :) Laittakaa ihan rohkeasti sitä kommenttia. On hyvä kuulla mielipiteenne, oli ne sitten positiivisia tai negatiivisia :D