Niinkuin kaikkien tarinoiden, tämänki tarinan pitää päättyä joskus. Ja tämä on nyt Tuppuraisten tarinan viimeinen osa. Paljon kiitoksia kaikille jotka ovat lukeneet tarinaani ja olen todella pahoillani siitä, että osien teossa on kestänyt. Olen myös hyvin iloinen teiltä saamistani kommenteista =) Kiitos!

Jeremy asteli hiiren hiljaa portaat alakertaan ja pysähtyi niiden juurelle. Hän näki, että se aave seisoskeli eteisessä. Jeremyn sydän tykytti lujaa. Hän seisoi aivan hiljaa paikoillaan. Aave käänsi katseensa häneen ja Jeremy kiljaisi pienesti. "Tule tänne, Minulla on sinulle jotakin." Aave sanoi. Jeremy alkoi hiljaa perääntyä taaksepäin. Silloin aave purskahti itkuun.

Jeremy katseli itkevää aavetta. Hän päätti mennä aaveen luo. "Miksi sinä itket?" Jeremy kysyi varovasti. "Nyyh..Kaikki vain pelkäävät minua ja juoksevat karkuun." Aave nyyhkytti. "En minä pelkää sinua." Jeremy lohdutteli. "Pelkäätpäs!" Aave parkaisi. "No ehkä vähän.." Jeremy sanoi. "Mutta voin olla ystäväsi jos haluat!" Jeremy sanoi reippaasti.

"Oi miten kivaa!" Aave iloitsi. "Minulla olikin sinulle hyvin tärkeää asiaa." "Mitä?" Jeremy kysyi uteliaana. "Minä tiedän kaiken veljestäsi Joelista. Minulla on sinulle sellaista ainetta joka saa veljesi palaamaan normaaliksi." Aave sanoi. "Oikeasti!" Jeremy huudahti. "Kyllä" Aave hymyili

"Mutta se aine ei ole vaaraton. Sen kanssa pitää tehdä vähän vaihtokauppaa." Aave kuiskasi salaperäisesti. "Millaista kauppaa?" Jeremy ihmetteli. "Se ei anna mitään ilmaiseksi. Jos jotakin ottaa niin sille pitää myös antaa." Aave arvuutteli. "En kyllä vieläkään oikein ymmärrä.." Jeremy sanoi. "Arvaatko jos sanon, että se aine elää?" Aave hymyili. "Ääh..Mikä se oikein on?" Jeremy sanoi. "Hyvä on..Se on sielu.." Aave kuiskasi. "Sielu?!" Jeremy huudahti. "Shh..Tule niin näytän.." Aave supisi

"Tässä.." Aave sanoi ja osoitti pientä lasipulloa pöydällä. Pullo hehkui aavemaista sinertävää valoa. "Tuo on siis sielu. Mutta kenen?" Jeremy kysyi äimistyneenä. "Minun.." Aave sanoi hiljaa. "Sinunko? Mutta miten sielu voi auttaa Joelia. Eihän hän ole edes kuollut? "Jeremy kyseli. "Veljesi on kirottu. Kirotuilla on vain puolikas sielu. Sen takia veljesi ei ole normaali. Ja minä olen kirottu, minullakin on vain puolikas sielu." Aave sanoi. "Etkö sinä olekkaan aave?" Jeremy kysyi. "Kyllä, Kyllä olen. Mutta kuten huomaat en ole läpinäkyvä, koska minulla ei ole kokonaista sielua. Minut kirottiin ennen kuolemaani. En päässyt taivaaseen, koska minulla oli vain puolikas sielu." Aave sanoi. "Mutta jos veljeni juo tuon niin.." Jeremy kuiskasi kauhistuneena. "Minä kuolen." Aave jatkoi. "Klunks..Mutta jos taivaaseen pääsee kokonaisella sielulla ja sinulla on vain puolikas ja sitten kun veljeni juo tuon niin sitten sinulla ei ole sielua ollenkaan...Minne sinä sitten menet.?" Jeremy kysyi. "En tiedä. Joko katoan tyhjyyteen tai sitten minut haetaan manalaan.." Aave sanoi ja Jeremy näki kuinka kyynel valui hänen silmästään

"Mutta minä en halua, että sinä häviät jonnekkin!" Jeremy sanoi surullisena. "Olen ollut täällä jo niin kauan, että minun on aika tehdä asialle jotakin. Tämä on ainoa mahdollisuus." Aave kuiskasi rauhallisesti. "Veljesi täytyy juoda se aine heti kun yö on vaihtumassa aamuun." "Selvä" Jeremy nyökkäsi. "Haluaisin vielä viimeisen kerran nähdä tähdet, kuun ja koko taivaan. Voisimmeko mennä ulos?" Aave kysyi. "Tietysti" Jeremy sanoi ja he lähtivät ulos.

Joel heräsi aivan juuri ennen aamunkoittoa ja katsoi pöydällä olevaa pulloa. "Hmm..Mitähän tämä on?" "Tuskin mitään vaarallista.." Joel ajatteli ja nosti pullon huulilleen. Hän maistoi sitä vähäsen. "Eipä ollenkaan hulluman makuista." Joel ajatteli ja joi koko pullon.

Yhtäkkiä Joeliin iski outo tunne. Hänestä tuntui kuin hän olisi ensin astunut tulen läpi ja sen jälkeen hypännyt jäiseen veteen. Sitten hänen päätänsä alkoi vihlomaan todella kovaa ja Joelista tuntui, että hän räjähtäisi aivan kohta. Kunnes lopulta....

Hän katsoi käsiään ja huusi todella kovaa. "Ei voi olla totta.." Joel ihmetteli ja onnen kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä. Joel oli taas tavallinen. Kirous oli poistunut hänestä kokonaan. "Olen vapaa..Olen viimein VAPAA!" Joel huusi onnellisena.

Kalle syöksyi huoneeseen ja oli pyörtyä kun näki Joelin. "Olet taas normaali! Mi-mitä tapahtui?" Kalle kysyi äimistyneenä. "En ole varma.."Joel aloitti. "No ei sillä ole väliä! Pää asia, että olet taas normaali!" Kalle sanoi ja halasi poikaansa.

Janika ja Johnny olivat juosseet niin kovaa kuin jaloista pääsi Joelin luo. "Voi kultaseni. Kirous on poistunut" Janika sanoi ja itki. "Mahtavaa! Onneksi olet palannut ennallesi, pikkuveli." Johnny hymyili. "Mutta missäs se Jeremy oikein luuhaa?" Janika kysyi. "En ole nähnyt häntä tänä aamuna." Kalle sanoi

Aamun ensisäteet valaisivat Tuppuraisten talon ja sen pihamaan. Jeremy ei ollut yhtään iloinen toisin kuin muut Tuppuraiset. "Kiitos kaikesta! Minulle tulee sinua kova ikävä!" Jeremy sanoi haikeasti. "Niin minullakin sinua." Aave sanoi ja halasi Jeremyä. "Minä lupaan, etten ikinä unohda sinua ja sitä kuinka autoit veljeäni." Jeremy sanoi

Jeremy alkoi itkeä hiljaa. "Hei äläs nyt! Minä olen aivan varma, että me tapaamme vielä joskus!" Aave virnisti ja heilautti kättään. "Mutta nyt minun on aika mennä.." Aave sanoi.

Jeremy näki kuinka aave vaipui ikuiseen uneen, niin sanottuun kuolleitten tilaan. "Voi eii!" Jeremy parkui ja katseli kuinka tyttö makasi maassa elottomana. "Minä en koskaan unohda sua..En koskaan!" Jeremy kiljaisi

Jeremy tunsi kuinka hänen sisinpänsä kylmettyi. Hän näki kuinka huppupäinen olento lipui kohti maassa makaavaa tyttöä. Jeremy ei voinut tehdä muuta kuin katsella, kuinka olento meni tytön yläpuolelle ja yhdellä viikateen heilautuksella tyttö katosi. Olento kääntyi ympäri, katsoi Jeremyä ja sen jäkeen haihtui ilmaan.

Siihen kohtaan ,missä tytön ruumis oli ollut, Kohosi musta "pilvi". Pilvi katosi pikkuhiljaa ja ainoastaan tytön mekko jäi rapistuneena nurmikolle. Jeremy itki ja itki. Hän ei voinut sanoin kuvailla kuinka kiitollinen hän oli. Jeremy päätti kertoa perheelleen koko tarinan

Kalle oli käynyt teettämässä tytölle haudan, joka laitettiin kauniin puun alle. Tuppuraiset valitsivat juuri tämän puun, koska heidän tarinansa alkoi tästä puusta. Tuppuraiset olivat ikuisesti kiitollisia tälle herttaiselle pikkutytölle. "Kiitos." Joel sanoi hiljaa ja laski kauniin kukkakimpun haudan juureen. Tuppuraiset tiesivät, että heidän seikkailunsa ei olisi vielä ohitse.