Niinkuin kaikkien tarinoiden, tämänki tarinan pitää päättyä joskus. Ja tämä on nyt Tuppuraisten tarinan viimeinen osa. Paljon kiitoksia kaikille jotka ovat lukeneet tarinaani ja olen todella pahoillani siitä, että osien teossa on kestänyt. Olen myös hyvin iloinen teiltä saamistani kommenteista =) Kiitos!

Jeremy asteli hiiren hiljaa portaat alakertaan ja pysähtyi niiden juurelle. Hän näki, että se aave seisoskeli eteisessä. Jeremyn sydän tykytti lujaa. Hän seisoi aivan hiljaa paikoillaan. Aave käänsi katseensa häneen ja Jeremy kiljaisi pienesti. "Tule tänne, Minulla on sinulle jotakin." Aave sanoi. Jeremy alkoi hiljaa perääntyä taaksepäin. Silloin aave purskahti itkuun.

Jeremy katseli itkevää aavetta. Hän päätti mennä aaveen luo. "Miksi sinä itket?" Jeremy kysyi varovasti. "Nyyh..Kaikki vain pelkäävät minua ja juoksevat karkuun." Aave nyyhkytti. "En minä pelkää sinua." Jeremy lohdutteli. "Pelkäätpäs!" Aave parkaisi. "No ehkä vähän.." Jeremy sanoi. "Mutta voin olla ystäväsi jos haluat!" Jeremy sanoi reippaasti.

"Oi miten kivaa!" Aave iloitsi. "Minulla olikin sinulle hyvin tärkeää asiaa." "Mitä?" Jeremy kysyi uteliaana. "Minä tiedän kaiken veljestäsi Joelista. Minulla on sinulle sellaista ainetta joka saa veljesi palaamaan normaaliksi." Aave sanoi. "Oikeasti!" Jeremy huudahti. "Kyllä" Aave hymyili

"Mutta se aine ei ole vaaraton. Sen kanssa pitää tehdä vähän vaihtokauppaa." Aave kuiskasi salaperäisesti. "Millaista kauppaa?" Jeremy ihmetteli. "Se ei anna mitään ilmaiseksi. Jos jotakin ottaa niin sille pitää myös antaa." Aave arvuutteli. "En kyllä vieläkään oikein ymmärrä.." Jeremy sanoi. "Arvaatko jos sanon, että se aine elää?" Aave hymyili. "Ääh..Mikä se oikein on?" Jeremy sanoi. "Hyvä on..Se on sielu.." Aave kuiskasi. "Sielu?!" Jeremy huudahti. "Shh..Tule niin näytän.." Aave supisi

"Tässä.." Aave sanoi ja osoitti pientä lasipulloa pöydällä. Pullo hehkui aavemaista sinertävää valoa. "Tuo on siis sielu. Mutta kenen?" Jeremy kysyi äimistyneenä. "Minun.." Aave sanoi hiljaa. "Sinunko? Mutta miten sielu voi auttaa Joelia. Eihän hän ole edes kuollut? "Jeremy kyseli. "Veljesi on kirottu. Kirotuilla on vain puolikas sielu. Sen takia veljesi ei ole normaali. Ja minä olen kirottu, minullakin on vain puolikas sielu." Aave sanoi. "Etkö sinä olekkaan aave?" Jeremy kysyi. "Kyllä, Kyllä olen. Mutta kuten huomaat en ole läpinäkyvä, koska minulla ei ole kokonaista sielua. Minut kirottiin ennen kuolemaani. En päässyt taivaaseen, koska minulla oli vain puolikas sielu." Aave sanoi. "Mutta jos veljeni juo tuon niin.." Jeremy kuiskasi kauhistuneena. "Minä kuolen." Aave jatkoi. "Klunks..Mutta jos taivaaseen pääsee kokonaisella sielulla ja sinulla on vain puolikas ja sitten kun veljeni juo tuon niin sitten sinulla ei ole sielua ollenkaan...Minne sinä sitten menet.?" Jeremy kysyi. "En tiedä. Joko katoan tyhjyyteen tai sitten minut haetaan manalaan.." Aave sanoi ja Jeremy näki kuinka kyynel valui hänen silmästään

"Mutta minä en halua, että sinä häviät jonnekkin!" Jeremy sanoi surullisena. "Olen ollut täällä jo niin kauan, että minun on aika tehdä asialle jotakin. Tämä on ainoa mahdollisuus." Aave kuiskasi rauhallisesti. "Veljesi täytyy juoda se aine heti kun yö on vaihtumassa aamuun." "Selvä" Jeremy nyökkäsi. "Haluaisin vielä viimeisen kerran nähdä tähdet, kuun ja koko taivaan. Voisimmeko mennä ulos?" Aave kysyi. "Tietysti" Jeremy sanoi ja he lähtivät ulos.

Joel heräsi aivan juuri ennen aamunkoittoa ja katsoi pöydällä olevaa pulloa. "Hmm..Mitähän tämä on?" "Tuskin mitään vaarallista.." Joel ajatteli ja nosti pullon huulilleen. Hän maistoi sitä vähäsen. "Eipä ollenkaan hulluman makuista." Joel ajatteli ja joi koko pullon.

Yhtäkkiä Joeliin iski outo tunne. Hänestä tuntui kuin hän olisi ensin astunut tulen läpi ja sen jälkeen hypännyt jäiseen veteen. Sitten hänen päätänsä alkoi vihlomaan todella kovaa ja Joelista tuntui, että hän räjähtäisi aivan kohta. Kunnes lopulta....

Hän katsoi käsiään ja huusi todella kovaa. "Ei voi olla totta.." Joel ihmetteli ja onnen kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä. Joel oli taas tavallinen. Kirous oli poistunut hänestä kokonaan. "Olen vapaa..Olen viimein VAPAA!" Joel huusi onnellisena.

Kalle syöksyi huoneeseen ja oli pyörtyä kun näki Joelin. "Olet taas normaali! Mi-mitä tapahtui?" Kalle kysyi äimistyneenä. "En ole varma.."Joel aloitti. "No ei sillä ole väliä! Pää asia, että olet taas normaali!" Kalle sanoi ja halasi poikaansa.

Janika ja Johnny olivat juosseet niin kovaa kuin jaloista pääsi Joelin luo. "Voi kultaseni. Kirous on poistunut" Janika sanoi ja itki. "Mahtavaa! Onneksi olet palannut ennallesi, pikkuveli." Johnny hymyili. "Mutta missäs se Jeremy oikein luuhaa?" Janika kysyi. "En ole nähnyt häntä tänä aamuna." Kalle sanoi

Aamun ensisäteet valaisivat Tuppuraisten talon ja sen pihamaan. Jeremy ei ollut yhtään iloinen toisin kuin muut Tuppuraiset. "Kiitos kaikesta! Minulle tulee sinua kova ikävä!" Jeremy sanoi haikeasti. "Niin minullakin sinua." Aave sanoi ja halasi Jeremyä. "Minä lupaan, etten ikinä unohda sinua ja sitä kuinka autoit veljeäni." Jeremy sanoi

Jeremy alkoi itkeä hiljaa. "Hei äläs nyt! Minä olen aivan varma, että me tapaamme vielä joskus!" Aave virnisti ja heilautti kättään. "Mutta nyt minun on aika mennä.." Aave sanoi.

Jeremy näki kuinka aave vaipui ikuiseen uneen, niin sanottuun kuolleitten tilaan. "Voi eii!" Jeremy parkui ja katseli kuinka tyttö makasi maassa elottomana. "Minä en koskaan unohda sua..En koskaan!" Jeremy kiljaisi

Jeremy tunsi kuinka hänen sisinpänsä kylmettyi. Hän näki kuinka huppupäinen olento lipui kohti maassa makaavaa tyttöä. Jeremy ei voinut tehdä muuta kuin katsella, kuinka olento meni tytön yläpuolelle ja yhdellä viikateen heilautuksella tyttö katosi. Olento kääntyi ympäri, katsoi Jeremyä ja sen jäkeen haihtui ilmaan.

Siihen kohtaan ,missä tytön ruumis oli ollut, Kohosi musta "pilvi". Pilvi katosi pikkuhiljaa ja ainoastaan tytön mekko jäi rapistuneena nurmikolle. Jeremy itki ja itki. Hän ei voinut sanoin kuvailla kuinka kiitollinen hän oli. Jeremy päätti kertoa perheelleen koko tarinan

Kalle oli käynyt teettämässä tytölle haudan, joka laitettiin kauniin puun alle. Tuppuraiset valitsivat juuri tämän puun, koska heidän tarinansa alkoi tästä puusta. Tuppuraiset olivat ikuisesti kiitollisia tälle herttaiselle pikkutytölle. "Kiitos." Joel sanoi hiljaa ja laski kauniin kukkakimpun haudan juureen. Tuppuraiset tiesivät, että heidän seikkailunsa ei olisi vielä ohitse.

Nyt pääsette vihdoinkin lukemaan 10:ttä osaa :) Viime jaksossa Joel saapui takaisin perheensä luo ja kertoi katoamisestaan. Pääsevätköhän Tuppuraiset jo vihdoin eroon kaikista kummajaisita ja kauheista tapahtumista? Valitettavasti eivät. Lisää yllätyksiä on jälleen luvassa. Olkaapa hyvä osa 10:

"Mahtavaa! Tottakai minä tulen!" Johnny sanoi riemuissaan puhelimeen. "Äläs nyt höpsi äiti! Olen varma päätöksestäni ja se pitää. Ei minua enää kiinnosta olla täällä. Lisäksi Henkka sanoi, että muutakin kautta pääsen uralleni" Johnny vakuutteli. "Älä huoli. Olen jo iso poika." Johnny nauroi. "Selvä nähdään sitten!" Johnny sanoi ja sulki puhelimen.

Johnny näpytteli uuden numeron ja laittoi luurin korvalleen. "Johnny Tuppurainen täällä päivää. Voisinkohan puhua Lehtorin kanssa?" Johnny kysyi topakasti. "Soitan sellaista asiaa, että haluaisin keskeyttää opintoni.""Ja olen varma päätöksestäni. Pyytäisin vielä, että tilaisitte minulle saman tien taksin, sillä minulla on kiire pikkuveljeni 4-vuotis juhliin." Johnny sanoi. Lopetettuaan puhelun hän haki laukkunsa huoneestaan ja pakkasi siihen kirjoituspöydällään olevat kirjat. Keskeneräiset esseet hän heitti matkan varrella metalliseen roskakoriin.

Pian taksi köröttelikin pihalle ja Johnny hyppäsi sen kyytiin. Samaan aikaan sievä tyttö juosta kopisteli taksin viereen, juuri kun taksi alkoi hiljaa kiihdyttää eteenpäin. Johnny katsoi sivu peilistä, kuinka tytön silmistä valui kirkkaita kyyneleitä. "Hei sitten Johnny!" Tyttö niiskaisi...

Nyt esittelenkin teille Tuppuraisten uuden tulokkaan. Kalle ja Janika olivat päättäneet hankkia vielä yhden lapsen. He olivat laittaneet alulle tämän pienokaisen melkein heti Johnnyn lähdön jälkeen. Tämä Pikku ukko on nimeltään Jeremy. Jeremy on aika saman näköinen kuin veljensäkin.

"Vihdoinkin koko perhe on koolla." Janika myhäili tyytyväisenä. Kalle ei sanonut mitään, vaan pisteli tauotta kakkua suuhunsa. "Mitäs täällä on poissa ollessani oikein tapahtunut?" Johnny kysyi samalla kun syötti Jeremyä. Janika kertoi kaiken Joelin ilmestymisestä ja Jeremystä. Hän myös kertoi kaikki Kaunialan juorut mm. sen, että Tapio Mukavainen sai salarakkaansa, siivooja Katrin kanssa lapsen ja Katri on nyt yksinhuoltaja äiti.

Eräänä viileänä kesäiltana Johnny vei roskia ulos. Hän katsoi kadulle ja näki tumman hahmon kävelevän hänen luokseen. Hahmo käveli hitaasti lähemmän, kunnes sen kasvoille osui valo ja Johnny näki, että tulija oli Kiira. "Kiira! Mitä ihmettä sinä täällä teet?!" Johnny sanoi hieman vihaisesti. Häntä ärsytti vieläkin Kiiran käytös baarissa. Ei Johnny ollut mikään Kiiran aviomies.

"Jos tulit tänne vain saarnaamaan, niin en aijo kuunnella ja voitkin sitten saman tien häipyä." Johnny äyskäisi. "E-en tu-tullut tänne saarnaamaan."Kiira änkytti. "Ai.."Johnny sanoi hämmästyneesti. "Tulin oikeastaan pyytämään sinulta anteeksi. En olisi saanut ärjyä sinulle niin..Emmehän edes ole yhdessä..." Kiira sanoi katsoen maahan.

"Olet oikeassa. Saat tämän kerran anteeksi..." Johnny sanoi. Kiira katsahti Johnnyyn ja hänen kasvoilleen levisi hymy. "Kiitos Johnny." Kiira sanoi ja katsoi Johnnya syvälle silmiin....syvälle....."Voi ei nuo silmät.." Johnny mietti haltioituneena.

Johnny ei voinut estää itseään vaan meni Kiiran luo ja suuteli tätä pitkään. "Annathan minulle kaikki tyhmät temppuni?" Johnny kuiskasi. "Tottakai." Kiira sanoi. Siinä he sitten olivat uudelleen rakastuneina.

Pian he olivatkin jo porealtaassa. "Kiira...Olen onnellisin mies maailmassa kun saan olla kanssasi. Tuota..ööhh..Minä...Minä.."Johnny änkytti. "Niin?" Kiira kysyi. "Minä rakastan sinua!" Johnny melkein huusi. "Niin minäkin sinua." Kiira sanoi. (pus pus) ;)

"Minulla on sinulle vielä muutakin asiaa..."Johnny sanoi kesken hellän hetken. "Mitä?" Kiira uteli. "Sanon sen sinulle sitten sisällä." Johnny kuiskasi salaperäisesti Kiiran korvaan.

Sisälle päästyään, Johnny polvistui Kiiran eteen ja sanoi:"Kiira...En halua enää ikinä olla sinusta erossa. Joten nyt kysynkin sinulta, että....Tuletko vaimokseni?" Johnny sanoi ja avasi kauniin tummansinisellä sametilla päällystetyn rasian. "Voih..Kyllä tulen!" Kiira kiljaisi itkien.

"Voi Johnny! Tämä on niin kaunis." Kiira sanoi ja ihasteli sormustaan. "Hyvä, että pidät siitä. Äiti auttoi valitsemaan." Johnny sanoi iloisesti. "En voi vielä jäädä luoksesi. Sillä minulla on vielä opinnot kesken. Mutta heti kun valmistun, minä lupaan tulla luoksesi!" Kiira sanoi. "Selvä. Kyllä minä jaksan odottaa." Johnny sanoi hymyillen. "Tule. Vien sinut kotiin." Johnny sanoi ja he lähtivät yhdessä Johnnyn autolla kohti Kampusta.

Aika kului nopeasti. Jeremykin oli kasvanut lapseksi. "Kuulkaapas pojat. Kello näyttää jo aika paljon, joten eiköhän lähdetä nukkumaan." Janika sanoi vilkaistuaan nopeasti kelloa. "Selvä..Hyvää yötä!" Pojat sanoivat jä lähtivät yläkertaan. Janika sammutti television ja lähti Kallen kanssa yhtä matkaa kohti makuuhuonetta.

Kalle ja Janika päättivät olla hieman tyynysotaa. "Hei, teijänki pitää mennä nukkumaan jos meijänki täytyy!" Jeremy sanoi topakasti ja katsoi kulmat kutrussa vanhempiaan. "Tuo on kyllä totta." Janika sanoi ja antoi pusun Jeremylle. Sitten kaikki katosivat omiin huoneisiinsa.

Kun kaikki olivat nukkumassa, kuului portaista narinaa. Joku oli tullut taloon ja käveli nyt hiiren hiljaa rappusia pitkin kohti yläkertaa. "UuuUuuUuuuUuu" Jokin ulisi käytävässä. Kuka ihme uskalsi tulla yöllä häiritsemään Tuppuarsia ja minkä takia?

Jeremy oli kuullut ulinan ja hän nousi unen pöpperöisenä sängyllään istumaan. "UuuUuuUuu" Ulina kuului entistäkin lähempänä. Jeremy avasi hitaasti silmänsä ja näki jonkun seisovan hänen sänkynsä vieressä.  hän säikähti ja nousi salaman nopeasti ylös.

Jeremy näki vilaukselta kuinka joku käveli hitaasti huoneesta pois. Jeremyn sydän tykytti todella lujaa.

"ÄÄÄKK!" Jeremy huusi. "Mikä ihme se oli?" Jeremy mietti. "Ehkäpä aave?" Tämä ajatus pisti Jeremyn ihon kananlihalle.

"Voi ei mitä minä teen? Entä jos se vaanii minua?" Jeremy mietti peloissaan. "Miten minä voin nukkua? Sehän voi vaikka kuristaa minut yöllä tai jotain" Jeremy melkein itki pelosta. "Tämä on pakko selvittää. Tämä ei voi jatkua!" Jeremy tuumi ja rynnisti alakertaan etsimään sitä jotakin....

Tässäpä oli 10 osa. Tais olla hieman mauton :/ ainakin omasta mielestäni :) Kommenttia! :D

Olen aloittamassa uutta tarinaa. Tarina kertoo teineistä, jotka haluavat päästä mallimaailman huipulle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lopettaisin Tuppuraiset. En ole aloittanut tarinaani vielä, mutta sitten kun se ilmestyy niin ensimmäisen osan voi käydä lukemasta täältä:

http://haaamu1.vuodatus.net

Nyt sain tehtyä tämän 9.osan. En ole varma milloinka kerkeän aloittamaan 10.osan teon. Mutta heti kun aikaa riittää. Viime osassa oli niitä Johnny juttuja, mutta nyt on aika palauttaa mieleen, mitä Tuppuraisilla tapahtui, eräänä synkkänä yönä. Nyt vihdoin selviää kuka siellä oven takana olikaan. Moni kyllä varmaankin tietää, mutta eipä se haittaa :) 10.osassa seurataan vielä Johnnyä, mutta sitten....enpä kerrokkaan muuta. 9.osa, olkaapa hyvä:

Kalle aukaisi oven varovasti. Kuistilla seisoi todella tutun näköinen poika.."JOEL!!!" Janika kiljaisi niin kovaa, että varmasti naapuritkin kuuli. Joel seisoi aivan jähmettyneenä kuistilla ja katsoi tyhjyyteen. "Äiti...Se tulee...kukaan ei ole turvassa.."Joel sanoi.

Janika ja Kalle syöksyivät Joelin luokse. "Mitä on tapahtunut?!" Janika kysyi. "Ja....ja mikä sinun kasvoihisi on sattunut? Ja miksi sinulla on veriset vaatteet?!!!" Janika sopersi järkyttyneenä. "Se tulee kostamaan....Se ei jätä rauhaan...Se on Kirottu, puoliksi susi...." Joel sanoi. Joel oli kuin Janikaa ja Kallea ei olisi ollut olemassakaan...

Sitten Joel lähti hitaasti laahustaen sisälle. Janika ja Kalle jäivät kahdestaan kuistille. "Mikä häneen on mennyt.."Kalle aprikoi. "Tule mennään sisälle. Tämä juttu on selvitettävä!" Janika sanoi ja lähti ripeästi sisälle, Kalle perässään. "Kokeita...Verta..Ruumiita..."Joel sanoi itsekseen.

Joel istahti sohvalle. Janika ja Kalle katsoivat ihmeissään poikaansa. Nyt valossa, he näkivät mitä Joelille oli tapahtunut. Hänen ihonsa oli kalpea kuin haamulla, vaatteet ja kasvot kiilsivät verestä ja silmät....silmät olivat muuttuneet punertavan ruskeiksi ja silmien ympärille oli ilmestynyt mustat reunat. "Mi..Mitä tämä on?" Janika kauhisteli. Kalle ei sanonut mitään. "KALLE! KATSO NYT HÄNTÄ!" Janika huusi. "Luulen, että hänet on....KIROTTU!" Kalle huudahti. "Eiii...Eii minun poikani!" Janika itki. "Istu tuohon Joelin viereen. Minä keitän teetä" Kalle sanoi ja käveli keittiöön.

Janika istuutui nyyhkyttäen sohvalle. Yhtäkkiä Joel horjahti hieman ja alkoi voihkia. "Ei..En halua! Älä pakota!" Joel vaikeroi. "En..Enhän minä pakota..Mikä sinun on" Janika kysyi pelokkaasti. "En halua! En muistele.." Joel huusi vaikeroiden. "KALLE! TULE ÄKKIÄ TÄNNE!" Janika kiljui.

"Eih! Mene pois!" Joel huudahti, mutta sitten hänen päänsä täyttyi muistoilla. Hänen korvissaan kaikui kammottava nauru. "Kaikki hyvin Joel Tuppurainen. Minähän olen vain sinun sisäinen peilikuvasi."Nainen sanoi hänen mielessään ja repesi suunnattomaan käkätykseen.

"EI! EI! EI!" Joel huusi. "Et voi paeta! Tiedäthän sen!" Nainen käkätti. "EEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!" Joel huusi niin kovaa, että melkein ikkunat särkyivät.

Joel voihki ja vaikeroi hikisenä sohvalla. "Eieiei" Hän sanoi vähänväliä. "Kalle tule nyt! Kaikki ei ole hyvin! Joel on vaipunut jonkinlaiseen unitilaan tai jotain!" Janika huusi hätääntyneenä. "Kulta, ei ole hätää. Äiti tässä. Kaikki on ihan hyvin, kun sinä olet kotona taas. Koita kestää!" Janika yritti lohdutella Joelia, mutta turhaan. Sillä Joel ei kuullut. Hän oli kuin muistojen valtakunnassa...

"VOI EI! Sinä taas... Mene pois!" Joel sanoi hädissään. "Ja minähän en mene minnekkään. Olet vallassani ikuisesti! HÄHÄHÄÄÄ!" Nainen käkätti. "Päästä minut pois! Tahdon kotiin" Joel huusi. "Aijaijai..Sinäpä oletkin hankala tapaus. Toisista lapsista imin mehut jo ensimmäisenä yönä" Nainen huudahti ja alkoi nauraa kylmästi. "Sinä...SINÄ!" Joel huusi.

"Senkus menet kotiin...mutta sitä ennen saat ikuisen koston yllessi. Nimittäin...KIROUKSEN!!" Nainen huudahti ja alkoi nauraa mielipuolisesti. "Ei! Älä! Jään tänne! Älä kiroa minua!" Joel aneli. "Päätetty, mikä päätetty. Saat ikuisen taakan harteillesi!" Nainen nauroi. Samassa valkoinen usva tulvi Joelin mieleen...

"Hän herää! Hän herää!" Janika sanoi iloisesti. "Shh! Anna hänen olla rauhassa." Kalle ärähti. "Mmmh...Missä olen?..." Joel kysyi tokkuraisena. "Olet kotona, kultaseni!" Janika sanoi oitis. "Häh? Koti?...Koti! Olenko minä kotona!!" Joel riemuitsi. "Olet sinä. Ja omassa pikku sängyssäsi." Kalle sanoi hymyillen.

"Äiti?" Joel kysyi. "Olen minä." Janika sanoi. "Voi äiti!" Joel sanoi ja halasi äitiään. Kummaltakin valui onnenkyyneleitä. "Kauanko olen ollut täällä?" Joel kysyi. "Tasan viikon. Ja senkin olet pelkästään nukkunut." Janika sanoi ja antoi pojalleen suukon otsalle.

"Isä!" Joel sanoi. Kalle rutisti Joelia onnellisena. "I..Isä..Mulla tais kylkiluut katketa" Joel puhisi. "Voi anteeksi" Kalle pahoitteli ja päästi Joelista irti. "Nuo sinun haavasi pitää putsata."Janika sanoi. "Löysin sinulle Johnnyn vanhan asun. Voi käyttää sitä." Janika sanoi ja lähti kohti vaatekaappeja.

Vaatteitten vaihdon ja haavojen putsauksen jälkeen, Joel näytti tällaiselta. Silmien ympärillä olevaa mustaa ei saatu pois. Aivan kuin se olis ollut ihoa, mustaa ihoa. Joel näytti hyvin iloiselta.Janika ei vain kerennyt olla paljoakaan poikansa kanssa, koska hänellä oli paljon töitä.

Eräänä kauniina päivänä, päätti Kalle opettaa Joelia onkimaan. Joel oli aika hyvä onkia ja jonkun ajan päästä hän nappasikin ison vonkaleen. "Katsos tätä!" Joel riemuitsi. "On minulle tullut isompia" Kalle sanoi hieman kateellisena. Kalaonni ei oikein suosinut Kallea. Sen sijaan, että hän olisi saanut kaloja hän nappasikin....

ITSENSÄ! Kun Kalle oli heittämässä virveliä niin virvelin koukku tarttuikin Kallen takataskuun ja kieputti tämän ympäri. "Auts!" Kalle sanoi naama kurtussa. "Olet sinä sitten tohelo!" Joel nauroi. "Minä sulle tohelot näytän" Kalle sanoi ja nousi ylös. He menivät terassille grillaamaan Joelin saaman kalan.

Pian olikin kala valmista ja he menivät syömään. "Kuule isä." Joel aloitti. "Niin?" Kalle hymähti. "Tuota..Olen miettinyt, että oliko teillä kovakin ikävä kun minut siepattiin?" Joel kysyi arasti. "Vai, että oliko ikävä? No arvaa vaan! Olimme niin huolestuneita, että emme edes huomanneet Johnnyn karanneen yliopistoon." Kalle sanoi ja ahmi ruokaa.

"Paranenkohan koskaan..Tai poistuukohan kirous minusta koskaan?" Joel mietti. "Enpä tiedä. Luulen, että se jää pysyvästi. En tiedä mitä vaikutuksia sillä voisi olla." Kalle mietiskeli. "Muuten..muistatko yhtään mitään siitä yöstä kun sinut siepattiin?" Kalle kysäisi. "En..Tai muistan jotain..Hyvin hatarasti. Muistan kuinka rukoilin, että seuraavasta päivästä tuli hyvä, koska silloin minä ja Johnny leikittäisiin. Mutta sitten kun kello näytti ehkä jotain kaksitoista, kuulin kuinka joku käveli huoneessani. Sen jälkeen kaikki vain sumeni......"

Siinäpä oli 9.osa. Toivoisin kommenttia :) Laittakaa ihan rohkeasti sitä kommenttia. On hyvä kuulla mielipiteenne, oli ne sitten positiivisia tai negatiivisia :D

Noniin..nyt sain vihdoinkin tehtyä jatkoa. Sen takia en ole kerennyt jatkoa väsätä, koska olin yhden viikon leirillä ja sen jälkeen lähdimme matkalle. Tulin vasta paripäivää sitten kotiin. Enkä muutenkaan viitsi kesälomaani hukata koneella istuskelemiseen. Kumminkin olen nyt saanut tehtyä jatkoa. Viime osassa sanoin, että tässä osassa katsottaisiin, mitä Janikalle ja Kallelle kuuluu, mutta päätinkin tehdä tämän osan Johnnysta. Elikkäs viime osassa siis Johnny meni yliopistoon ja sai monien tyttöjen sydämen tykyttämään. Hän törmäsi kolmeen Kampuksen suosituimmista ja rikkaimmistä tytöistä. Nyt tässä osassa ollaan joulu tunnelmissa...Olkaapa hyvät:

Mira ja Laura olivat ottaneet Kiiran takaisin jengiinsä. "Voi kiitos, kiitos, kiitos!" Kiira oli kiitellyt moneen kertaan. "Ei kestä! Unohetaa kaikki. Mehän ollaa bestiksii!" Mira ja Laura olivat hokeneet. Niinpä he taas hengailivat tavalliseen tapaan kolmistaan. Kiira oli edelleen tulisesti rakastunut Johnnyyn samoin Johnny Kiiraan.

Jouluaatto oli jo viikon päästä, eikä lunta ollut satanut lainkaan. "Nyyh! Mitenkä Joulupukki oikein pääsee tänne porollaan, jos ei sada ollenkaan lunta?" Mira voihki itselleen. "Täh? Uskotsä joulupukkiin?!" Laura huudahti. Silloin Mira havahtui ajatuksistaan. "Mitä! No en tietenkään! lapsethan siihen uskoo!" Mira sanoi. "Okei..No tuu mennään sisälle." Laura sanoi ja lähti kohti ulkoovea. "Isii! äitii! Nyt Joulupukki ei voi tuoda mulle sitä Ballerina nukkee, jota mä oon toivonu jo iätajat." Mira ajatteli itsekseen.

Johnny opiskeli hyvin ahkerasti. Hän halusi päästä loppukokeesta hyvillä arvosanoilla. Hän viettikin suurimman osan ajastaan oppikirjojen parissa.

Oli enää yksi päivä jouluaattoon. Tänään suoritettiin loppukokeet.

Kokeet menivät todella hyvin. Johnny ja Kiira saivat kummatkin parhaan mahdollisen arvosanan. He päättivät juhlistaa menestystään shamppanja lasillisella. "Onnea!" He sanoivat kittasivat juomaa. "Pidätkö noista koristeista joita me olemme tehneet?" Kiira kysyi. "Joo ne on todella...todella kivoja!" Johnny sanoi. "Ai..no kiva jos tykkäät."Kiira sanoi ja hymyili lempeästi.

Johnnylle tuli pahaolo, kun hän näki joidenkin pusuttelevan mistelin alla. Hän olisi niin kovasti tahtonut olla samassa tilanteessa Kiiran kanssa..mutta oliko hänellä enää mitään mahdollisutta Kiiraa kohtaan?

Viimein saapui odotettu jouluaatto. "Mmm..Ihanaa kun on joulu!" Laura sanoi ja mätti jouluruokaa suuhunsa. "Sanos muuta." Mira sanoi. "Mutta entäs se joulupuk..Tai siis."Mira sanoi ja punastui hivenen. "Ajattelin, että voisimme lähteä tänään bilettämään."Kiira sanoi ja katsoi muita. "Tuohan on hyvä idea! Mennään vain! Vai mitä sanot Mira?" Laura sanoi hilpeästi. "Mikäpä siinä." Mira sanoi.

Aterian jälkeen he menivät aulaan joulukuusen juurelle. "Hyvää joulua!" He sanoivat antaessään lahjoja toisilleen. "Noniin! Nyt kun lahjat on jaettu, voisinkin soittaa taksin, jotta voimme lähteä."Laura sanoi reippaasti.

20 minuutin kuluttua nuoret bailasivat villisti yökerho Arkussa. "Wuhuu! Mahtava meno!" Laura huusi innoissaan. Johnny oli ensimmäistä kertaa yökerhossa ja hän oli siitä aivan innoissaan. Johnnya houkutteli kovasti baaritiski, mutta päätti lykätä sitä vähän myöhempään.

Laura ja Mira olivat niin musiikin lumoissa, etteivät ollenkaan huomanneet, että Johnny oli juuri näyttänyt Kiiralle nurkassa olevaa sohvaa vinkaten salaperäisesti silmää. Niin he lähtivät "hiljaa" sohvan luokse.

He istuivat sohvalle ja samantien Johnny kaappasi Kiiran syliinsä ja kaatoi tämän hellästi sohvalle. "Olen halunnut tätä niin pitkään" Johnny sanoi. "Niin minäkin." Kiira sanoi ja suutelivat ja suutelivat. "Entä jos Mira näkee?" Kiira kysyi huolestuneena. "Tuskin näkee. Nautitaan nyt toisistamme."Johnny sanoi ja painautui enemmän Kiiran päälle.

Mira oli huomannut, että Kiira ja Johnny olivat kadonneet tanssilattialta. Mira lähti etsimään heitä. Yhtäkkiä Mira kuuli moiskauksia ja meni katsomaan mistä oli kyse. "EI VOI OLLA TOTTA! ÄRRHH!" Mira mietti katsoen edelleen kuinka Johnny oli Kiiran päällä kuin pannukakku. "Nyt tästä saa tulla loppu!" Mira puhisi. Sitten hän sanoi kovaan ääneen:"Missähän ne Johnny ja Kiira ovat?" Heti tuon kuultuaan Kiira ja Johnny irtautuivat toisistaan. "Ai hei Mira! Mennäänkö baaritiskille? Tai sinä ja Johnny voitte mennä. Minun pitää mennä vessaan." Kiira sanoi ja lähti kiireesti vessoille.

"Tässä Johnny! Tämä on hyvää." Mira sanoi ilkikurisesti hymyillen. Johnny kittasi sen suoraan kurkkuun. Mira antoi Johnnylle lisää ja lisää. Pian Johnny oli hirmuisessa kännissä. Mira päätti käyttää tilaisuuden hyväkseen. "Tule Johnny! Mennään ottamaan valokuvia." Mira sanoi ja otti Johnnya käsikynkästä.

"Eikä!" Johnny sanoi ja riuhtaisi hätensä pois. "Viellaäö ykst!" Johnny örvelsi. "Eikun nyt mennään!" Mira sanoi topakasti ja otti tiukasti Johnnyä kädestä ja talutti tämän valokuvauskoppiin.

Kiira oli juuri tullut vessasta, kunnes kuuli ihmisten huutoja valokuvauskopin luota. Kiira meni katsomaan, mikä veti puoleensa noin paljon ihmisiä. "Hyvä hyvä! Näytä sille miehen otteet!" Joku huusi väkijoukosta. Viimein verho aukesi ja sieltä paljastui.."JOHNNY! Mi-mitä tämä on?" Kiira kysyi. Johnny ei vastannut vaan veti Kiiran sivummalle. "Se oli mahtavaö" Johnny sanoi humaltuneena. "Voidaan joskus kökeilla" Johnny sanoi naurahtaen.

"Miten sinä saatoit! Etkö rakasta minua?" Kiira kysyi itkien. "Rakastaön sinyä" Johnny sanoi silmät vinksallaan. "Sinä ällötät minua todella! En olisi ikinä uskonut! LUULIN, ETTÄ OLISIT USKOLLINEN!!" Kiira sanoi huutaen. "Kiira..!" Johnny aloitti.

"Minua ei KIINNOSTA! Te kaikki miehet olette samanlaisia! Inhottavia.." Kiira sanoi ja viskasi drinkkinsä Johnnyn naamalle. "Sikoja! Kunpa en olisi koskaan tavannutkaan sinua! Sinä olet niiin! ÄRHHR!" Kiira sanoi silmät punaisina itkemisestä.

"Johnny. Toivon, ettemme enää ikinä tapaa tulevaisuudessa! Saat olla aivan rauhassa monien tyttöjen kanssa! Ja turha myöskään yrittää puhua minulle! En nimittäin aio enää kuunnella juttujasi!...Meidän suhteemme päättyy tähän!" Kiira sanoi ja juoksi itkien ulos...

Kylmään talviyöhön. Kiira käveli kotiin suolaisten kyynelten valuessa hänen poskiansa pitkin.

Tässäpä oli tämä osa. Kiitos kaikista kommenteista mitä olette lähettäneet :) Eräs lukija oli laittanut hyvän kommentin, jossa hän ehdotti, että olisin laittanut puhe repliikit silleen erikseen. En tehnyt näin, koska tulostan tämän tarinan ja näyttäisi tyhmältä jos yhtäkkiä puherepliikit olisivat kirjoitettu erilailla kuin edelliset :D Eli nyt vaan sitten kommentoimaan! :D

Johnnyn yliopisto vuosissa seurataan Johnnyn elämää Kampuksella. Johnnyn elämä on aivan erilaista kuin Janikan ja Kallen. Johnnyn elämä ei ole yhtä jännittävää kuin hänen vanhempiensa..oikeastaan Johnnyn elämä on täynnä ihastumisia ja suhdekiemuroita. Aina jossain välissä kyllä käydään katsomassa mitä Tuppuraisten perheelle kuuluu. Ensijaksossa selviää, että kuka siellä oven takana sitten olikaan. Nyt siirtykäämme seuraamaan Johnnyn elämää:

Vihdoin Johnny pääsi yliopistolle. Hän halusi aloittaa kokonaan uuden elämän ja unohtaa kaikki murheet. Johnny muutti aivan Kampuksen ytimessä olevaan asuntolaan. Tämä asuntola oli tarkoitettu varakkaille opiskelijoille. Onneksi Johnny pääsi juuri ja juuri asumaan tähän taloon.

Johnny valitsi pääaineekseen liiketalouden. Liiketaloudesta oli avoimet ovet melkein kaikkialle. Johnny ottikin sen takia tämän aineen, että tätä kautta hän pääsisi helpoiten aloittamaan musiikkiuransa. Johnny oli aluksi innoissaan opiskelemisesta, mutta tehtyään lopputyön, hänen oli myönnettävä, että opiskelu oli todella raskasta.

Johnnyn huone ei ollut kummoinen. Oli siellä sänky ja kirjoituspöytä. Opettajat vaativat oppilailta paljon esseitä. Johnnystä tuntui kuin hänen olisi pitänyt koko ajan olla kirjoituspöydän ääressä. Aikaa ei ollut jäänyt paljoakaan muitten simien kanssa tutustumiseen.

Noniin..Nyt esittelen teille muut "päähenkilöt". Nämä tytöt tulevat vaikuttamaan Johnnyn elämään paljon. He ovat Kampuksen suosituimmat tytöt. He ovat myös varakkaimmat. He ovat aina kolmestaan. Heillä on niin sanottu jengi nimeltään VSK. Nyt kerron heistä tarkemmin.

Tässä on jengin pomo. Hän on ökyrikkaan näyttelijän, James Smithin tytär, Mira Smith. Mira on oikea pissis. Ulkoa päin Mira on monen mielestä kaunis ja hyvä käytöksinen, mutta ulkokuori voi pettää. Sisältä Mira on itserakas ja kylmä. Jos Miran ihastuksen kohde tykkääkin, vaikkapa hänen kaveristaan, niin Mirasta tulee äärettömän mustasukkainen ja hän haluaa tuhota ihastuksensa ja kaverinsa suhteen. Miran lempiväri on, kuten näettekin Pinkki ja vaaleanpunainen.

Tässä on toinen jengin jäsen. Hän taas on kuuluisan muotisuunnittelija Hilma Vauhkon tytär Laura Vauhko. Laura haluaa olla aina Miralle mieliksi. Laura on Miran kanssa aina samaa mieltä. Ulkoa päin hän näyttää vaikeasti tavoiteltavaa ja herkkää, mutta sisältä hän on kuin pikkulapsi, joka suuttuu kaikesta. Hänen lempivärinsä on Pinkki niinkuin Mirallakin, mutta myös ruskea ja musta.

Ja sitten kolmas ja viimeinen jengin jäsen. Hän on rikkaan autojen valmistajan Mauno Kuusiston tytär Kiira Kuusisto. Kiira on täysin erilainen kuin Mira ja Laura. Kiira uskaltaa sanoa oman mielipiteensä asioista. Hän on normaali, eikä esitä vieraiden läsnäollessa. Kiiran lempiväri on punainen.

Johnny oli tavannut tytöt jo toisena päivänä. Hän ei ollut tutustunut heihin ollenkaan, mutta näki heitä usein asuntolassa. Tytöt tavallisesti keskustelivat asuntolan ruokalassa. "Voi kato ny! Eiks ookki tosi söpö poitsu!" Mira kikatteli. "Namss! Näyttää hyvältä." Kiira ja Laura sanoivat. "Mut hei tytöt. Te ette sit ala flirttailee ton kaa! Se on varattu mulle! Jos flirttailette sen kaa nii meijän ystävyys on kokonaan ohi! Ymmärrättekö?!" Mira sanoi ilkeästi. "No okei.." Laura lupasi, mutta Kiira oli hiljaa. Kiirakin halusi tuon komean uroksen itselleen, mutta pelkäsi, että Mira lopettaisi heidän ystävyytensä.

Kello näytti 23.14. "Hei tytöt mennäänks jo nukkuun?" Mira sanoi. "Okei" Laura sanoi. Kiira nyökkäsi. Niinpä he nousivat tuoleistaan ja lähtivät kohti huoneitaan. Johnny lähti tyttöjen perässä kohti omaa huonettaan. Hän käveli noin 2 metrin päässä tytöistä. Sitten hän huomasi, että yhdeltä tytöistä irtosi rannekoru ja se putosi maahan. Tyttö ei huomannut mitään vaan jatkoi kävelemistä.

"Hei oota! Sulta putos jotain!" Johnny huusi tytön perään. Tyttö kääntyi ja tuli Johnnyn luokse. "Oih rannekoruni! Kiitos, että löysit sen!" Tyttö ilakoi. Vasta nyt Johnny huomasi kuinka kaunis tyttö oli. "Ai niin! Minun nimeni on muuten Kiira. Kiira Kuusisto" Tyttö sanoi "Entä sinun? Ja mitä minun pitäisi antaa sinulle kiitokseksi?" "Öö..Minun nimeni on Johnny Tuppurainen. Ja tuota..Lähtisitkö kanssani ulos..öö..vaikka kahville?" Johnny sai sanotuksi. "No kyllä se varmaan käy" Kiira sanoi ja tökkäsi Johnnya hellästi rintaan. Siitä Johnny valahti aivan veteläksi. kun kiira oli kadonnut omaan huoneeseensa, niin Johnny lähti omaan huoneeseensa.

Seuraavana aamuna Johnny lähti Kampuksen kahvilaan. Kiira oli luvannut tulla sinne aamulla. Johnny huomasi olevansa suosittu tyttöjen keskuudessa. Aina kun tytöt näkivät hänet he joko muuttuivat punaisiksi, rupesivat kuiskimaan keskenään tai vaan kertakaikkiaan "pyörtyivät".

Johnny tapasi Kiiran kahvilassa ja he päättivät mennä yhdessä pelaamaan biljardia. "Osaatko varmasti? Voin opettaa..Olenhan aikamoinen pelimies." Johnny sanoi nauraen ja vinkkasi silmää. "Vai, että oikein pelimies..Annahan kun äitis näyttää kuinka biljardia pelataan." Kiira sanoi.

"Varo ettei kyns katkee" Johnny sanoi ivallisesti ja nauroi. "Hei! En ole kuule niin pissis kuin luulet!" Kiira sanoi. "Katos tätä!" Kiira sanoi ylpeästi ja laukoi 5 palloa pussiin. "WOU! En uskonut, että olisit näin hyvä!" Johnny sanoi hämmentyneenä. "On paljonkin mitä et tiedä minusta" Kiira sanoi pilke silmäkulmassa. "Pitää kait ottaa selvää.." Johnny sanoi virnistäen.

Harmi vaan etteivät Johnny ja Kiira huomanneet, että Laura ja Mira olivat tulleet samaan kahvilaan ja nyt he huomasivat, että Kiira oli flirttailemassa Johnnylle. "Miten hän saattoi tehdä tämän minulle!" Mira sanoi. "Tämän hän saa vielä maksaa!" Mira sanoi ja loi uhmakkaan katseen Kiiraan. "Olen samaa mieltä! Kosta hänelle oikein kunnolla! Kehtasikin rikkoa lupauksen!" Laura sanoi ja nyökytteli päätään.

"Pöytä on katettu" Johnny sanoi Kiiralle ja saattoi tämän pöytään. "No onko sinulla ollut hauskaa?" Johnny kysyi. "Todella! Otetaan joskus uudestaan!" Kiira sanoi ja toi kättään pöydässä lähemmäs. "Joo. Käy se." Johnny sanoi ja tarttui Kiiran käteen. heihin kumpaankin levisi ihana onnellisuuden tunne.

"Tuota..Haluaisitko maistaa tätä?" Kiira kysyi. "Ehdottomasti!" Johnny sanoi. Pian Kiira jo työnsikin haarukalla ruokaa Johnnyn suuhun. "Tämä on hyvää!" Johnny sanoi. "Niin..mutta eikö tämä ole parempaa?" Kiira sanoi ja tuli lähemmäs Johnnya. Johnnykin nojautui lähemmäs..aivan kohta he suutelisivat...Kuitenkin yhtäkkiä Kiira nojautui taakse. "Mitä nyt?" Johnny ihmetteli. "Ei mikään, mutta lasku täytyy maksaa.." Kiira sanoi. Ei Kiiraa oikeasti huolestuttanut lasku vaan hän oli juuri äsken nähnyt Miran ja Lauran.

"Nyt on lasku maksettu!" Johnny sanoi. Johnny pysäytti Kiiran juuri ennen ovea. "Kuule Kiira..Minusta sä oot mahtava mimmi..Tykkään susta!" Johnny sanoi ja suuteli Kiiraa. Aivan ihana tunne levisi koko vartaloon. Olikohan se rakkautta? No aivan varmasti!!

Johnny hyvästeli Kiiran ja lähti takaisin asuntolaan. Samassa jo Mira huökkäsi kuin äkäinen korppikotka Kiiran kimppuun. "ETKÖ SINÄ MUISTA, ETTÄ SE POIKA ON VARATTU MINULLE! SINÄHÄN LUPASIT! MITEN KEHTASIT PETTÄÄ MINUT?!" Mira huusi. "No en minä! Hän itse pyysi!" Kiira puollustautui. "SELI SELI!! OLET JOTENKIN VAIN NOITUNUT POJAN TYKKÄÄMÄÄN SINUSTA! KUNHAN HÄN TAJUAA JUONESI, HÄN RAKASTUU MINUUN JA HEITTÄÄ SINUT HUNNINGOLLE!" Mira sanoi ja käveli Laura kintereillään ulos kahvilasta. Kiira seisoi jähmettyneenä paikallaan.

Asuntolalla Kiira oli yrittänyt selvittää tilannetta. Mutta aina kun hän tuli jonnekkin missä Mira ja Laura olivat he lähtivät pois. Kerran hän oli saanut Miran kiinni ja pakottanut tämän puhumaan, mutta Mira oli vain sanonut ettei halunnut olla enää koskaan Kiiran kanssa kaveri.

Kiira oli tehnyt päätöksen. Hän kutsui Johnnyn luokseen eräänä lämpimänä syksypäivänä. "Kuule Johnny. Minun pitää kertoa sinulle jotain.." Kiira sanoi. "Niin? Olen kuulolla." Johnny sanoi hymyillen. "Tuota..ööhh..Tämä on vaikeaa mutta..mutta." Kiira sanoi ja hänen poskilleen valui kyyneleitä. "No mikä nyt on?" Johnny kysyi. "Me ei vaan voida jatkaa tätä meidän suhdetta..Haluan saada Miran ja Lauran takaisin kavereikseni..Se ei onnistu jos me olemme yhdessä.." "Mutta..Kiira!" Johnny yritti sanoi, mutta Kiira painoi viileän sormensa Johnnyn huulille. Kiira suuteli Johnny hellästi. Sen jälkeen hän kääntyi pois.

"Näkemiin Johnny!" Kiira sanoi ja katosi nurkan taakse.

Juup..Tässä oli sitten Johnnyn elämästä =) Kommenttia saa laitaa ja risut kuin ruusutkin ovat tervetulleita! :D

Viime jaksossa Johnny sai pikkuveljen, Joelin. Pian viettettiinkin Joelin synttäreitä. Tuppuraiset ajattelivat ettei mikään enää voisi häiritä heidän onnellista perhe-elämäänsä...mutta taas tulee suuria arvoitus ryöppyjä. Nimittäin Kaunialan lähellä olevassa kaupungissa on tapahtunut outoja katoamisia. Lapsia on kadonnut kymmenittäin. Eräänä iltana Tuppuraiset saivat aika erikoisen vieraan, joka varoitti heitä tulevasta vaarasta. Noniin nyt siirtykäämme osaan 6:

Seuraavana päivänä, Janika päätti kertoa Kallelle viime öisestä henkilöstä. "Tuota noin..Kalle tulisitko istumaan tänne..Minulla olisi vähän asiaa." Janika sanoi. "No? Mikä mieltäsi painaa?" Kalle kysyi ja loi Janikaan tutkiskelevan katseen. "Ei minun mieltäni paina mikään!...Taisiis.."Janika sanoi. "Voit sinä minulle kertoa." Kalle sanoi. "No hyvä on.." Janika sanoi.

"Minä tapasin viime yönä jonkun...En tiedä kuka hän oli, mutta hän varoitti meitä...Vaarasta!" Janika kertoi. "Ei kai se olento ole tullut takaisin? En halua, että joku taas sotkee meidän elämäämme..Hän sanoi myös, että meidän tulisi välittömästi paeta ja luulen, että hän oli tosissaan..Hän näytti kamalan huolestuneelta.." "Hmm...En osaa oikein sanoa tähän asiaan mitään.." Kalle sanoi mietiskellen. "Olen tavallaan kiintynyt tähän taloon, enkä haluaisi muuttaa" Janika sanoi. "Kalle..Minua pelottaa..Entä jos tämä liittyy jotenkin niihin katoamisiin?" Janika sanoi hiljaa. "Ei ole mitään hätää olemmehan me yhdessä!" Kalle sanoi ja otti Janikan kainaloonsa.

Yläkerrassa Johnny yritti opettaa Joelille soittamista. "Ukkoo nooaa, ukkoo nooaa oli kunnon mies" Johnny lauloi. Joel vain pimputteli omiaan. Lopulta Johnny turhautui ja lähti leikkimään yksinään toiseen huoneeseen.

Joel oli nopea oppimaan kaikenlaista. Mahtimaito auttoi vähäsen. Kohta Joel oli jo oppinut pottailunkin. "Jess!! Nyt sinä osaat yksin käydä potalla!" Kalle ilakoi.

Kalle ja Johnny ovat hyvin läheisiä. He keskustelevatkin aivan avoimesti ruokapöydässä. "Iskä.." Johnny sanoi. "Niin?" Kalle kysyi. "Mä löysin yhtenä päivänä sun yöpöydän laatikosta semmosen lehen, missä oli paljon naisia, eikä niillä ollu ees paljon vaattei..."Johnny sanoi, mutta kalle keskeytti hänet. "SHH!! Hiljempaa! Janika on olohuoneessa." Kalle sanoi. "Ehh..Se lehti on vaan semmonen..ööhh..heehehe." Kalle sanoi vaivautuneesti. Sitten puhelin soi. "Minäpä menen vastaamaan!" Kalle sanoi ja huokaisi helpotuksesta päästessään pois ahdistuttavasta tilanteesta. =)

Johnnyllä meni todella hyvin koulussa. Viimein tuli myös se toivottu kymppi. "Hyvä Johnny! Noin sitä pitää!" Kalle kannusti. "Pääsin myös koulun bändiin!" Johnny riemuitsi. "Mä soitan kitaraa ja laulan." "Loistavaa! Rokkitähti meidän perheessä!" Kalle sanoi ja oli todella ylpeä pojastaan.

Parin päivän päästä oli Joelin aika kasvaa lapseksi. Katoamisia ei ollut viime päivinä tapahtunut joten Janika ja Kalle uskalsivat pitää pienet synttärit ulkona. He eivät silti luottaneet siihen, että olisi taas turvallista olla ulkona illalla, vaikka katoamisia ei ollut tapahtunut.

Juhlat olivat onnistuneet. Tunnelma oli katossa :D Ainoastaan kaksi vierasta oli kutsuttu. Janika ja Kalle halusivat pitää isot juhlat Johnnylle, joka kasvaisi muutaman viikon päästä. Kun kello oli kymmennen illalla juhlat loppuivat ja vieraat lähtivät koteihinsa.

Joel ja Johnny nukkuivat sikeästi. Kumpikaan ei malttanut odottaa huomista, koska he olivat luvanneet toisilleen, että huomenna he olisivat rosvoa ja poliisia. Joel ja Johnny eivät tienneet, että heidän lupauksensa ei pitäisi, sillä.....

Seuraavana aamuna Joel oli....."POISSA! MITEN TÄMÄ ON MAHDOLLISTA!" Janika huusi niin, että koko talo tärisi. "En tiedä! Eihän tämä voi olla mahdollista! Ei Joel olisi voinut karata!" Kalle sanoi järkyttyneenä. Johnny itki hiljaa vanhempiensa vierellä. "Voi kulta! Ei hätää..Pyyhi kyyneleesi, koska koulubussi tulee kohta..Ja ei huolta, ei Joel ole kadonnut...toivottavasti.." Janika sanoi Johnnylle. Johnny lähti kouluun, kun taas Janika ja Kalle jäivät Joelin huoneeseen.

"Nyt ei saa hosua!" Kalle sanoi Janikalle. "Minä teen katoamis ilmoituksen" Kalle sanoi. "Entä jos Joelia ei löydetä?!" Janika sanoi ja hän alkoi itkeä. "Ole huoleti..Varmasti hänet löydetään.." Kalle lohdutti.

"Toivotaan parasta." Janika sanoi ja pyyhki silmiään nenäliinaan. "Halataanko?" Kalle kysyi. "Joo" Janika sanoi itkuisesti. "Kyllä hänet löydetään.." Kalle sanoi.

Joka päivä Kalle katsoi olisiko lehdessä vihjeitä Joelista. Toimittajat olivat entistäkin kiinnostuneimpia katoamisista. Tämänkin päivän pääotsikko käsitteli katoamisia. Katoamisia ei ollut tapahtunut pitkään aikaan. Nyt taas katoamisputki oli alkanut. Joel oli ollut ensimmäinen pitkään aikaan, joten lehdet kirjoittelivat Joelin katoamisesta paljon. Janika ja Kalle olivat niin huolestuneita Joelista, etteivät he huomanneet paljoakaan Johnnya.

Ihan kuin Kallelta ja Janikalta olisi mennyt ajantaju, sillä he eivät muistaneet edes Johnnyn syntymäpäivää! Niinpä Johnny kasvoi kaiken hössötyksen keskellä teiniksi. Johnny oli suuren osan ajastaan yksin. Yksin ollessaan hän kirjoitti sanoituksia ja kappaleita, koska hän oli päättänyt, että hänestä tulisi aikuisena poptähti.

Johnny otti veljensä katoamisen hyvin raskaasti. Johnny mietti jaksaisiko jatkaa elämää..hän ei aikonut olla nössö..nössöt ei jatka elämää, jos pienikin mutka tulee matkaan. "Elämä ei ole ruusuilla tanssimista..."Johnny kuiskasi itselleen.

Johnny halusi hyvän koulutuksen ja päätti siirtyä yliopistolle. Hänen vanhempansa eivät huomanneet mitään. Johnny päätti aloittaa uuden elämän...

Yhtenä yönä Kalle ja Janika heräsivät outoon ääneen..Ihan kuin joku olis raapinut heidän oveaan. "Kuka ihme siellä on tähän aikaan yöstä?" Kalle kysyi haukotellen. "En tiedä. Paras mennä katsomaan.." Janika sanoi ja hieroi silmiään.

He menivät takaovelle josta raapimisen ääni tuli. (Ihmettelin vähän, mitenkä Janikalla onkin yhtäkkiä alusasu :0 ) "Se kuuluu tuolta.." Janika sanoi ja osoitti ovea. "Ihan kuin joku yrittäisi pyrkiä sisään.." Kalle sanoi. "Ei kai vaan murtovaras?" Janika kysyi peloissaan.

Yhtäkkiä raavinta lakkasi. "Menen katsomaan, kuka siellä on.."Kalle sanoi rohkeasti. "Ole varovainen!" Janika sanoi hätääntyneesti. Juuri ennen kuin Kalle kerkesi tarttua oven kahvaan, joku kuiskasi käheällä äänellä "Äiti..."

Juu..Siinä oli sitten kuudes osa =) Kaikenlaista kommenttia saa laittaa! :D

Joop. Vihdoin sain tämän osan väsättyä =) On ollu nii paljon tekemistä ettei oo tullu tota simssiä pelattua :D No onneks nyt sain tän valmiiksi. Elikkäs viime osassa Tuppuraisten talossa kummitellut olento viimein häippäs. Tuppuraiset eivät kumminkaan tiedä, että he törmäävät pian taas uusiin seikkailuihin. Edellisessä osassa Johnny sai leikkikaverin. Nyt viimein paljastan, että onko uusi vauva tyttö vai poika. Nyt siirtykäämme osaan 5:

Vauva oli poika ja se sai nimekseen Joel. Joelilla oli äitinsä tavoin siniset silmät ja vaalea iho. Hiukset taas olivat saman väriset kuin isälläänkin.

"SE ON VELI!!" Johnny kiljui, pomppi tasajalkaa ja huitoi käsillään ilmaa. "Noh noh, rauhassa nyt" Janika sanoi. "Hupsis" Johnny sanoi virnistäen. "Voi ei! Taas niitä vaippoja vaihtelemaan" Kalle voivotteli.

"Kukkuu! Minä olen sun veli Johnny." Johnny sanoi hihittäen. "Voidaan olla sitten rosvoa ja poliisia" Johnny ilakoi. "Mutta Johnny, te voitte leikkiä vasta sitten kun Joel on isompi." Janika selitti. "No voi räkä!" Johnny sanoi. "Olet valvonut jo pitkään. Menehän nukkumaan." Janika sanoi ja antoi suukon Johnnylle.Vähän ajan kuluttua kaikki nukkuivat jo sikeästi.

Aamulla, kun Janika oli hakemassa lehteä, hän huomasi, että joku oli kaatanut heidän roskapönttönsä. "Ne himskatin koirat ja kissat! Aina ne täällä kuljeksii.." Janika ärisi itsekseen.

Ja tuostahan seurasi, että kun roskat ovat maassa, tulee paikalle myös torakoita. "Huoh..Näinkö se päivä taas alkaa" Janika sanoi, huokaisi ja alkoi etsiä torakoita ja samalla myrkytellä niitä. Kun kaikki näkyvät torakat oli myrkytetty, otti Janika lehden maasta ja lähti sisälle.

"Hyvä Janika! Toitkin lehden. Saanko lukea sen ensin?" Kalle kysyi ja suuteli vaimoaan. "No kai se sitten sopii" Janika sanoi. He menivät yhdessä istumaan sohvalle. "Onkos mitään kiinnostavaa?" Janika kysyi. "Eipä oikeastaan. Tai hetkonen..." Kalle sanoi, mutta hiljentyi yhtäkkiä ja hänen naamalleen nousi ihmettelevä ilme. "Mitä nyt? Janika kysyi. "Kuunteles tätä: Lähi aikoina on sattunut salaperäisiä hyökkäyksiä. Kymmeniä lapsia on viety. Hyökkäykset ovat tapahtuneet aina yöllä, silloin kun lapset ovat olleet nukkumassa. Murrosta tai kamppailusta ei ole merkkejä. Erään naisen kolme lasta olivat kadonneet kolmisen viikkoa sitten, mutta nyt he ovat palanneet kotiin. Näin nainen kertoo tapahtuneesta:"He eivät ole entisensä. Lapseni ovat hiljaisia ja elottomia..kuin zombeja!" Pari päivää tämän haastattelun jälkeen nainen katosi ja pian hänet löydettiin hirtettynä puusta.." Kalle kertoi. "Tuohan...Tuohan on hirveää!" Janika sanoi järkyttyneenä. "Niin minustakin" Kalle sanoi hiljaa...

Janika oli hyvin surullinen muiden lasten puolesta. Nuo hyökkäukset eivät sitä paitsi olleet tapahtuneet kovinkaan kaukana. Eniten Janika pelkäsi omien lastensa puolesta.

Janika meni alakertaan Johnnyn luo. "Nyt on tapahtunut kamalia asioita, hyvin kamalia...Pyydän Johnny nyt sinua kuuntelemaan tarkasti" Janika sanoi. "Selvä" Johnny sanoi mietiskellen mitä Janika saattaisi sanoa. "Lupaathan tästä päivästä lähtien tulla ennen pimeän tuloa kotiin?" Janika kysyi. "Minä lupaan. Mutta miksi?" Johnny sanoi. "En pysty nyt kertomaan. Mutta lupaathan?..Varmasti!?""Lupaan varmasti." Johnny sanoi ja lähti huoneeseensa.

Eräänä iltana koitti sitten Joelin syntymäpäivä. Tuppuraiset päättivät viettää juhlat ulkona, koska oli kaunis ilta. Eihän se ollut turvallista tällaisina aikoina, mutta he kumminkin halusivat ulos =)

Tämmöinen pienokainen Joelista tuli. Hänellekkin koittaa muodonmuutos kohta. Joel sai paljon lahjoja. Joel sai leikki autoja, veneitä ym. Tuo pyöreä paketti on Johnnylta. Johnny osti itselleen poliisin asun ja antoi rosvon asun sitten Joelille :)

"Mmmm! Tämä kakku on todella hyvää!" Kalle ja Johnny sanoivat yhteenääneen. "Voi kiitos kullat." Janika sanoi iloisesti. Janika oli valmistellut kakkua koko päivän. Onneksi kakusta oli tullut hyvä.

Kakun syönnin jälkeen Joel sai uudet hiukset ja vaatteet. Vaatteet olivat Johnnyn vanhat, mutta ei se Joelia haitannut. Tämän jälkeen Kalle vei Joelin nukkumaan. Johnnykin oli jo nukkumassa. Kallekin meni pian nukkumaan. Ainoastaan Janika oli vielä valveilla.

Kun Janika oli viemässä roskia, juoksi outo muukalainen hänen luokseen. Janika oli kuullut, että mies on yksi Kaunialan oudoimmista tyypeistä.

"Ööh..Tuota..Voisinkohan jotenkin auttaa?" Janika kysyi arasti. Kun mies tuli lähemmäs näki Janika kauhun hänen kasvoillaan.

"SE TULEE! SE TULEE!" Mies huusi. "SE ON PIAN TÄÄLLÄ!" "Anteeksi, mutta mikä tulee?" Janika kysyi. "VERTA! VERTA KAIKKIALLA!" Mies huusi järkyttyneenä.

"SE TULEE IHAN PIAN! TEIDÄN TÄYTYY PAETA! KAIKKIEN TÄYTYY!" "Puhutko totta?" Janika kysyi, mutta alkoin häntäkin jo pelottaa. "TOTTAKAI!! OLEN NÄHNYT SEN! KAIKKI KUOLLEET..KAIKKI! SE ON KARMIVA! VERTA VERTA!" Mies huusi ja nyt Janikakin luotti mieheen, sillä eihän tällaisella asialla voisi pelleillä.

"Kertokaa mikä se on! Kuka se on?" Janika sanoi järkyttyneenä. "EN PYSTY! MUUTEN SE KOSTAA! AIKOO JO NYT MUUTENKIN KOSTAA, KOSKA KERROIN TÄMÄN TEILLE! MUTTA MINUN OLI PAKKO...PAKKO!! PYYDÄN! PAETKAA!" Mies huusi.

"Mutta minne?" Janika kysyi ääni väristen. "MINNE VAIN!! KUHAN POIS!! KAUAS!" Mies huusi ja Janika näki kuinka miehen poskelle vieri kyynel. "PIAN SE TULEE!" Mies sanoi vielä kerran.

Sen jälkeen mies juoksi pois ja Janika katsoi, kuinka mies katosi pimeyteen...

Sinä yönä Janika ei saanut unta. Ulkona oli yhtäkkiä aavemmaisen hiljaista. Janika ei ollut varma, mutta ihan kuin hän olisi kuullut suden ulvovan jossain lähellä...

Juu..Tässä oli sitten viides osa =) Laittakaahan kommenttia! :D

Viime jaksossa Tuppuraiset saivat uuden perheenjäsenen. Vauva nimettiin Johnnyksi. Kaikki sujuu moitteettomasti, kunnes olento ilmestyy kuvioihin. Olento säikytteli Janikan pyörryksiin. Kalle onneksi riensi apuun. Kallelle selvisi, että Janika oli puhunut koko ajan totta olennon olemassaolosta. Nyt siirrytään osaan 4:

Janika oli enempiä ajattelematta noussut seisomaan. "Janika älä! Tuo ei ole viisasta!" Kalle sanoi melkein kuiskaten. Mutta Janika ei kuunnellut, vaan asteli hitaasti olentoa kohti. Janika ei tiennyt miksi hän käveli olennon luo, vaikka hänen henkensä voisi olla suuressa vaarassa.. Jalat vain veivät..

Janika oli astellut aivan olennon eteen. Samassa hän jo huusi olennolle täyttä kurkkua: "Mitä sinä haluat?! Miksi sinä kiusaat meitä?" Janikan ääni värisi niin, että hyvä kun hän sai edes sanaa suustaan, "Lopeta jo tuo meidän häiritseminen! MENE POIS!" "Minä en lähde, ennenkuin olen selvittänyt tehtäväni.." Olento sanoi röhisevällä äänellä. "No selvitetään ne asiat sitten" Janika rääkyi. "Tarvitsen vain sormuksesi..ei muuta.." Olento röhisi. "Sormukseni?" Janika sanoi hämmästyneenä.

"Niin. Haluan sen sinun perintö sormuksesi." Olento röhisi. "Mutta miksi?" Janika kysyi. "No, se sormus ei oikeasti kuulu teidän suvullenne. Kauan sitten sinun isoisoiso jne isäsi varasti sen meiltä. Hän oli kostonhimoinen mies..hyvin kostonhimoinen. Kun tulimme kerran hakemaan hänen vaimoaan kohti kuolemaa, hän tietysti halusi estää sen. Hän teki ehdotuksen, mutta me hylkäsimme sen. Hän suuttui siitä ja halusi kostaa.. Hän varasti sormuksen, joka on hyvin arvokas." Olento röhisi jo hieman levottomana.

Samassa huoneeseen lankesi hyytävä kylmyys. "O-o-ota se" Janika ärisi, täristen kylmyydestä. Hitaasti olento otti sormuksen Janikan sormesta. Samalla hetkellä kun olento kosketti hänen sormeaan, tunsi hän sisällään sietämätöntä tuskaa. Hänen korvissaan soi kiljunta ja kauhunhuudot. Janikan vanhemmat olivat tapelleet paljon silloin kun Janika oli ollut pieni. Nyt Janika kuuli päänsä sisällä kuinka hänen vanhempansa riitelivät. Janikasta tuntui, että nyt hän kuolee. Mutta tuska katosi yhtä nopeasti, kuin oli tullutkin.

Kalle katsoi kauhusta jäykkänä vierestä, kuinka olento irrotti sormuksen Janikan sormesta. Janika veti syvään henkeä. "Älä enää IKINÄ palaa!" Janika sanoi haukkoen edelleen henkeä. "Sehän nähdään" Olento sanoi nauraen röhisevää nauruaan. Sitten se lähti aavemaisesti lipuen ulos huoneesta.

Janika meni olennon perässä ovesta ulos. Rappusten alapäässä se näki kuinka olento lipui eteiseen...

Ja yhtäkkiä vain katosi ilmaan..Janika oli edelleen aivan shokissa. Hänen päässään pyöri miljoonia ajatuksia..

Seuraavana päivänä Kalle ja Johnny leikkivät ulkona melkein koko päivän. Johnny tykkäsi lumesta. Johnny kaivoi koloja lumikasoihin ja söi paljon lunta.

Pikkuinen pingviini oli tullut heidän pihalleen. Johnny katseli pingviiniä silmät pyöreinä. Pingviini jutteli lumiukon kanssa. (Toi pingviini oli kyllä tosi hauska, ku se vaan jutteli kauheen kauan ton lumiukon kaa. :D)

Erään iltana päätti murtovaras tulla heille kylään. Onneksi rosvo ei kerennyt viedä kauheasti tavaraa. Ainoastaan yhden taulun. Janika oli aivan hädissään. Kalle taas oli kovin innoissaan. "Tappelu, tappelu" Kalle huusi.

Poliisi voitti ja murtovarkaalle laitettiin käsiraudat. "Minä palaan vielä! Ja sitten anastan teidän kaikki tavarat!" Murtovaras uhkaili.

Samana iltana enne nukkumaan menoa Kalle ja Janika kekustelivat kuiskaten "Kun Johnnykin kasvaa kohta, niin pitäisikö hänelle hankkia leikkikaveri" Janika sanoi vihjailevaan sävyyn. "Hmm..Voisihan sitä miettiä" Kalle sanoi. Kalle tuli lähemmäs Janikaa. "No, mutta mitäs nyt" Janika sanoi ilkikurisesti.

"Grauh!" Kalle sanoi. "Hehee!" Janika hihitti. "Antaa mennä!" Janika sanoi.

Parin päivän kuluttua Janika huomasi, että hänen mahansa kasvoi. "Ihanaa" Janika ajatteli itsekseen..

Sinä iltana oli Johnnyn syntymäpäivä. Johnny oli innoissaan. "Tattua." Johnny jokelteli. Johnny ja Kalle puhalsivat kynttilät yhdessä. "Phuu!"

Tällainen villivekara Johnnysta kasvoi :D Johnny rakastaa hyppiä sohvilla, juosta ympäri taloa ja puhallella saippuakuplia. Johnny ei pysy hetkeäkään aloillaan, vaan on joka hetki tekemässä jotakin.

Seuraavana aamuna Johnny lähti kouluun. "Voi, onpa se jo iso poika!" Janika nyyhkytti. "Äläs nyt..poikahan nolostuu." Kalle toppuutteli. "Isä on oikeassa. Älä äiti nolaa minua heti ekana koulupäivänä." Johnny sanoi. Johnny vilkutti bussin ovelta vanhemmilleen ja katosi sen jälkeen bussin uumeniin.

Raskaus uuvutti Janikaa paljon, joten Kallen täytyi päivisin puuhastella itsekseen. Kalle oli ottanut tavakseen katsella kaukoputkella taivaalle. Ensimmäisinä päivinä hän oli tiiraillut lintuja, mutta pian se oli jo alkanut kyllästyttään, joten hän päätti vähän tirkistellä naapuriin. Aijai Kalle! :)

Johnny oli hyvin kiltti. Aina kun bussi toi hänet kotiin, hän vilkutti bussikuskille kiitokseksi. Bussikuski oli ennen näyttänyt jöröltä, mutta nykyään hän hymyili. Varmaan sen takia, että edes joku kiitti häntä.

Kalle auttoi mielellään Johnnyä läksyissä. "Elikkäs..13+9=24. Eikun siis 22..vai oliko se sittenkin 27.." Kalle oli itsekkin huono matikassa, mutta ei se haitannut. Kyllä he yhdessä ratkaisivat laskut =)

Läksyjen jälkeen he menivät syömään Kallen tekemää juustopastaa. Johnny, joka oli kova pelleilemään, rakasti leikkiä ruualla. "Hei, kato isä! Tuolla on lentävä lehmä" Johnny juksasi. "Missä?" Kalle kysyi. Katseltuaan hetkenaikaa ympärilleen, hän kääntyi takaisin Johnnyyn päin. Siinä samassa hänen naamalleen lensi kourallinen juustopastaa.

"HAHAHEH" Kalle ja Johnny nauroivat sydämiensä pohjasta. "Ei kerrota tästä äidille." Kalle sanoi nauraen. "Joo ei." Johnny sanoi. He nauroivat ja nauroivat...Onnellisina..

Viimein alkoi Janikan synnytys. Tämä synnytys ei ollut yhtä paha kuin se edellinen. Kalle ja Johnny olivat syöksyneet huoneeseen.

"Mikä äidillä on? APUAA!" Johnny kiljui. "Ei mitään hätää" Janika sanoi ponnistellen. "Kumpikohan se on?" Kalle mietti jännittyneenä. "Toivottavasti veli!" Johnny sanoi. "ÄÄH! Nyt se syntyy" Johnny sanoi ja osoitti äitiään.

Tämmönen pikku pallero lopulta syntyi. Hmm, mutta onko se tyttö vai poika, selviää ensi jaksossa! :)

Tässäpä oli sitten neljäs osa =) Kommentoikaa! :D Ja nyt kuten huomasittekin kummituksen arvoitus on ratkaistu..Mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö kummajaisia tulisi jatkossakin! ;D

Viime jaksossa Janika ja Kalle olivat oikeassa siinä asiassa, että he eivät olleet talossa kahdestaan. Jo samana iltana Janika näki talossa kummittelevan kammottavan olennon. Sillä aikaa, kun Janika pelästyksissään juoksi hakemaan Kallea, olento oli kerennyt jo kadota. Selvisi myös, että Janika odotti heille vauvaa. Nyt siirtykäämme osaan 3:

Syksy loppui ja talvi teki tuloaan. Eräänä yönä koko talo heräsi kaameaan kirkaisuun. "Se oli selvästi Janikan kiljuntaa." ajatteli Kalle ja riensi sinne, mistä kirkaisu oli kuulunut. Kyllä hän löysi Janikan, mutta kaikki ei ollut nyt kohdallaan..

Janika oli aivan hikinen ja valkoinen. "Nyt se syntyy" Janika huusi silmät kyynelistä täynnä. "Ei hätää..Minä olen tässä..Aivan rauhallisesti nyt.." Kalle sanoi. Kalle ei keksinyt mitään keinoa, jolla auttaa vaimoaan. "Nyt se tulee!" Janika huusi ja kohta olikin uusi perheenjäsen maailmassa.

Vauva oli poika. Vauva ristittiin Johnnyksi. Johnny peri äitinsä ihon ja silmien värin. Mustat hiukset vauva oli taas perinyt isältään. "Voi katso Kalle! Eikö olekkin pieni." Janika sanoi onnellisena. Kalle taas näytti menettäneensä puhekykynsä. Katseltuaan vauvaa jonkin aikaa, Kalle leperteli "Isin poika, isin poika! tulilulilii!" Janikaa rupesi väkisinkin naurattamaan. Vauvakin nauroi suloisesti.

Mutta heidän oli kumminkin pakko myöntää, että vauvan hoito oli hyvin raskasta. Johnnyä piti olla koko ajan syöttämässä tai vaippoja vaihtamassa. Janika oli saanut uuden työn lääkintäalata ja siksi hänen oli hyvin vaikea hoitaa vauvaa. Väsymyskin painoi päälle. Kalle ei kuullut koskaan yöllä vauvan itkua,koska kuorsasi niin mahdottoman kovaa. Janikalla taas oli äidin vaistot ja hän heräsi pienimpäänkin ääneen. Janikalla ei ollut paljoa aikaa levätä, sillä yöllä hänen piti hoitaa vauvaa ja päivällä hän kävi töissä.

Kalle taas rakasti hoitaa vauvaa. Hänellä olikin aikaa hoitaa vauvaa, koska hänellä ei ollut töitä. Vaippojen vaihto oli ainoin asia, mitä Kalle inhosi. Ensinnäkin häntä inhotti vaihtaa vaippa, joka sisälsi läjän ja vauvan talkki sotkee vaatteet ja niin edelleen..

Kylvetys sen sijaan oli ihan mukavaa. Kalle oli löytänyt kumiankan ja leikki Johnnyn kanssa sillä aina kylvyssä. Johnny rakasti vettä. Hän läiskytti sitä pienillä käsillään ja jaloillaan. Hyvän tuoksuisena oli kiva mennä nukkumaan.

Aina silloin, kun Janika ja Kalle olivat kahdestaan, tekivät he jotain hauskaa. Yhtenä kauniina päivänä, jolloin Janikalla ei ollut työpäivä, he menivät ulos ja alkoivat rakentaa lumiukkoa. Välillä heidän piti käydä vilkaisemassa oliko Johnnyllä kaikki kunnossa.

Lumileikkien jälkeen he söivät leipää lounaaksi. Samalla he keskustelivat Johnnyn tulevasta syntymäpäivästä. "Kalle, voisitko käydä tänään kaupungilla? Ostaisit Johnnylle vähän vaatteita ja sen syntymäpäivä lahjan." Janika sanoi. " Kyllä se sopii" Kalle vastasi. "Hyvä. Älä osta sittenkään sitä pehmonallea. Osta mielummin se palikkapeli." Janika sanoi. "Kyllä, kyllä" Kalle sanoi. Kalle otti puhelimen ja soitti taksin.

Kohta taksi jo tulla huristeli nurkan takaa. Kalle vilkutti Janikalle ja astui taksiin. "Minnes ajetaan?" Taksi kuski kysyi. "Sinne keskustaan, kiitos" Kalle sanoi ja napsautti turvavyön kiinni. "Selvä" Taksikuski sanoi ja huristeli kohti keskustaa.

Keskustassa Kalle suunnisti kohti vaateliikettä. Hän käveli lastenvaate-osastolle ja etsi sieltä vauvoille tarkoitettuja vaatteita. Lopulta Kalle löysi Johnnylle sopivan vaatteen ja lähti kassoille.

"Tässä olis tämmönen" Kalle sanoi. "Juu, kiitos. Tuleekos muuta?" Kassaneiti kysyi. "Ei tällä kertaa." Kalle sanoi. "Selvä. Se olisi sitten tasan 15" Kassaneiti sanoi. "Tässä" Kalle sanoi ja ojensi rahan. "Kiitos ja tervetuloa uudestaan." Kassaneiti sanoi hymyillen.

Parin päivän päästä sitten koitti Johnnyn syntymäpäivä. Kalle puhalsi innokkaasti torveen. Johnnyä ihmetytti vähän tämä tapahtuma, sillä hän katsoi ihmeissään äitiään. "No nyt puhalletaan" Janika sanoi Johnnylle ja puhalsi kynttilät Johnnyn kanssa.

Tällainen söpöliini Johnnystä tuli. Vaatteet ei kyllä oo mitenkään ihanat, mutta Johnnylla onkin edessä jonkin ajan päästä muodonmuutos. Johnny sai seuraavat luonnepisteet: S/S 9, U/M 3, L/T 9, V/L 10, M/K 1. Johnnystä tuli aika marisija....Johnny on muuten horoskooppi merkiltään skorpioni.

Heti synttäreitten jälkeen Janika joutui lähtemään töihin. Kalle taas alkoi opettamaan Johnnylle kävelyä mahtimaidon avustamana. Hyvin Johnny oppi. Pian pienokainen jo käveli nopeasti ympäri taloa.

Nyt tapahtui Johnnylle se muodonmuutos. Oikea söpöliini (minun mielestäni :D) Johnny taisi olla vähän ihmeissään uudesta ulkonäöstään.

Kalle opetti myös Johnnyn puhumaan. Ensimmäinen sana oli iskä :) Koko loppuillan Johnny matki sanoja telkkarista. Janika oli oikein iloinen, kun Johnny osasi jo puhua jonkin verran.

Seuraavana päivänä Janikalla oli vapaapäivä. Janika päätti kokeilla uutta juoksumattoa. "Huhhuh!" hikoili Janika. Sitten hänen päähänsä pamahti outo kysymys: "Missä se olento on? Eihän se nyt voi yhtäkkiä lähteä..Sen on pakko olla vielä täällä. Miksi se olisi muka lähtenyt?" Tämä ihmetytti Janikaa. Janika päätti lähteä jo suihkuun.

Kun hän oli lopettelemassa kuntoilua, pulpahti hänen päähänsä uusi hassu ajatus: "Ehkä se olento pelästyi näitä minun lihaksiani" Janika ajatteli nauraen. Ehkei Janikan olisi pitänyt sanoa tuota, sillä hänen sieraimiinsa alkoi tunkeutua mätänevä haju ja hän kuuli kuinka joku röhisi aivan hänen takanaan.

Janika kääntyi hitaasti ympäri. Siinä se seisoi. Se sama olento, jonka Janika oli nähnyt kauan sitten lammen toisella puolella. Olennon mätänevät kädet työntyivät häntä kohti...Janikan silmissä sumeni ja hän tömähti maahan.

Tömähdys oli kuulunut alakertaan asti. Kalle oli syöksynyt Janikan luokse. Janika makasi lattialla pyörtyneenä. Kalle meni Janikan viereen ja ravisteli tätä. "Herää, Janika herää" Kalle sanoi hädissään. Pian Janika alkoi virota. "Se..täällä"Janika sanoi heikosti. "Mitä?" Kalle kysyi vieläkin hädissään. Samassa Janika kai tajusi mitä oli sanonut ja nousi nopeasti istumaan.

"KALLE! VARO SE OLENTO ON TÄÄLLÄ!" Janika huusi hädissään. "Mutta mis.." Kalle ei kerennyt sanomaan lausettaan loppuun kun hänen suunsa loksahti auki. "SE..SE ON TUOSSA!" Janika kiljaisi silmät järkytyksestä suurina...

Siinä oli kolmas osa. Laittakaahan kommenttia! :D (Joissain kuvissa kun katsoo ikkunasta ulos, nii ei näy lunta, koska se lumi on sulanu :( et älkää ihmetelkö miks ei oo lunta vaikka onkin talvi :D)

Viime jaksossa Tuppuraiset muuttivat monta sataa vuotta vanhaan taloon. Talossa väitetään kummittelevan. Kalle ja Janika kuitenkin muuttivat taloon. Talo tuntuu ihan normaalilta, mutta pian alkaa tapahtua outoja asioita. Kalle ja Janika eivät tiedä, etteivät he asu kahdestaan tässä talossa. Siirtykäämme osaan 2:

Seuraavana päivänä Janika lähti aivan normaalisti töihin ja Kalle jäi kotiin itsekseen. Janikalla oli jotenkin outo olo. Ihan kuin hän olisi eilen nähnyt sen Kallen kanssa tehdyn suudelman jälkeen mustan viitan hulmahduksen olohuoneen oven liepeiltä...

Kalle katseli ikkunasta, kuinka Janika huristeli autolla pois pihasta. Hän päätti laittaa itselleen hiukan aamupalaa. Kalle aikoi aamupalan jälkeen hieman siivota pihaa, koska pihalla oli paljon puista tippuneita lehtiä. Syötyään, Kalle vaihtoi vaatteensa ja lähti ulos.

"Uhhuh! Onpa tämä raskasta puuhaa." Kalle ajatteli haravoidessaa lehtiä. "Miten ne naiset jaksaa tätä? Janikakin oikein innolla haravoi." Kalle ihmetteli mielessään. Kun Kalle oli saanut haravoitua lehdistä yhden kasan, päätti hän jättää homman kesken ja sen sijaan ryhtyä...

Peuhaamaan lehtikasassa! Kalle ei voinut vastustaa kiusausta. Hän otti vauhtia ja hyppäsi lehtikasaan. "Aijai! Mun takamus!" Kalle sanoi hieroen takapuoltaan. Kalle raukka, ei tainnut tietää ettei lehdistä saa tehtyä minkäänlaista patjaa, jolle voi hypätä noin vain :D

Kohta puhelin soi ja Kalle kiiruhti vastaamaan. "Kalle, puhelimessa" Kalle sanoi. Aluksi puhelimesta ei kuulunut pihaustakaan, mutta sitten joku puhui siihen. Se ei kyllä ollut puhumista, vaan jonkunlaista ulinaa ja röhinää. Tämä ääni sai Kallen ihon kananlihalle. Hän paiskasi luurin kiinni ja hengitti syvään. "Kuka ihme se oli?" Kalle mietti, mutta päätti ettei tuommoisia pilasoittajia kannattanut miettiä sen enempää.

Sitten hän kuuli auton äänen. "Mutta eihän janika voi vielä tulla. Ei hänen työaikansa vielä ole loppunut.." Kalle ihmetteli ja juoksi pihalle Janikan luokse. Janika oli aivan alakuloinen ja itki, suorastaan parkui. "Minä sain potkut!" Janika vastasi itkien Kallen kysyvään katseeseen." Janika kyllä se siitä." Kalle lohdutteli, mutta Janika jo huusi "TURHA LOHDUTTAA KALLE! MINÄ HALUAN MUUTTAA VÄLITTÖMÄSTI, KOSKA HETI KUN MUUTIMME TÄNNE KAIKKI ON MENNYT HUONOSTI! NYTKIN SAIN POTKUT TÖISTÄ JO TOISENA PÄIVÄNÄ!" Sitten Janika puhkesi taas itkemään."Minähän sanoin, että heti kun meillä on tarpeeksi rahaa, muutamme pois. Okei?" Kalle sanoi vakavasti.

"Voi anna anteeksi Kalle. Jotenkin vain tuntuu, ettemme ole kahdestaan tässä talossa.." Janika sanoi, niistäen nenänsä Kallen tarjoamaan nenäliinaan. "Ymmärän sinua. Minustakin tuntuu, että täällä on joku." Kalle sanoi ja halasi Janikaa. "Tule mennään sisälle, niin voit kertoa huolistasi minulle tarkemmin." Kalle sanoi, otti Janikan syliinsä ja kantoi tämän sisälle.

Kalle kuunteli Janikan murheita, samalla kun he söivät illallista. "Niin ja sitten tarjosin niille pojille niitä hedelmiä. Mutta ne pojat vain nauroivat ja heittivät hedelmät päälleni. Sitten pojat alkoivat kiusata niitä lapsia. Kun kerroin sen pomolle, niin hän antoi minulle potkut" Janika sanoi murheellisena."Se pomosi on täysi tolvana" Kalle sanoi ja Janikakin näytti jo iloisemmalta. "Menen jo nukkumaan." Kalle sanoi. "Selvä tulen kohta perässä. Haluan vain ensin löytää kaukoputkella sen tähtikuvion taivaalta." Janika sanoi. Kalle lähti yläkertaan, kun taas Janika suunnisti ulos.

Janika asteli terassille. Sitten hän suuntasi katseensa lammen toiselle puolelle. Puun alla seisoi kammottavin olento, jonka Janika oli koskaan nähnyt. Se katsoi suoraan Janikaan päin. Samassa Janika jo kiljui täyttä kurkkua "ÄÄÄKK! APUA!" Hän käänsi selkänsä olennolle ja lähti juoksemaan niin kovaa kuin pääsi Kallen luo.

"Kalle, Kalle" Janika huohotti. "Kalle herää! Tämä on hätätilanne!" "Mitä sinä oikein meluat?" Kalle sanoi ja hieroi silmiään."Nouse jo! VAUHTIA!" Janika hoputti, mielessään se kammottava olento, joka seisoi lammen toisella puolella.

"Sinä olet ihan sekaisin" Kalle sanoi ja haukotteli. "Enkä ole! Ja tule nyt!" Janika sanoi kiukkuisesti. "Selvä selvä. Älä nyt hoppuile." Kalle sanoi ja oikoi jäseniään. " Sinä olet aina tuollainen! Et ota mitään tosissasi! Se olento voi olla vaarallinen!" Janika ärjäisi. "Olento? No siinä tapauksessa.." Kalle sanoi ja ponkaisi seisailleen.

"No mikäs olento se oikein on?" Kalle kysyi. "Voi, se on iso ja luiseva ja ja" Janika sopotti. "Tuo riittää. Näytä missä se on. Minä isken sitä oikein kunnolla!" Niinpä he juoksivat alakertaan ja siitä sitten ulos. Janika juoksi Kalle kintereillään sinne missä oli nähnyt olennon seisovan.

" No missä se olento on? Minä lyön sitä näin ja näin ja näin" Kalle sanoi ja löi nyrkeillään ilmaa. "Minä osaan jo alakoukunkin" Kalle ylpeili ja nyrkkeili taas ilmaa.

"Ömm...Se oli täällä! Aivan varmasti! Minä näin sen! Mutta nyt se on...poissa." Janika ihmetteli. "Se on mennyt varmasti piiloon. Niin sen täytyy olla!" Janika sopotti ja meni lähimmän puun luokse ja kurkisti sen taakse. "Ei. Ei se ole täällä.." Janika katsoi kaikkien puiden taakse. Mutta lopulta luovutti. "Ei missään.."

"Janika rauhoitu!" Kalle sanoi rauhallisesti ja halasi Janikaa. "Mutta se oli täällä! Uskothan minua?" Janika kysyi. "Uskon uskon." Kalle valehteli. Kalle ei oikein ollut varma, pitäisikö hänen uskoa vai ei. Kyllä hän luotti Janikaan ja muuta, mutta tässä asiassa..."Mennään jo nukkumaan. Minua väsyttää." Kalle sanoi. Niinpä he lähtivät yhdessä sisälle.

Janikasta oli ihanaa käperyä Kallen kainaloon. Pelon väristyksetkin kaikkosivat hänestä pikkuhiljaa. "En kai vain ole tulossa hulluksi?" Janika kysyi yhtäkkiä. "Ai miten niin?" Kalle kysyi hämmästyneenä. "No kun se olentokin jonka näin, oli varmasti harhaa niin...Entä jos rupean näkemään..tai jos nään sen olennon vielä, niin onkohan minusta tulossa hullu?" Janika sanoi hiljaisella äänellä. "Enpä oikein usko." Kalle sanoi. Janika oli onnellinen, kun Kallelle pystyi sanomaan kaikki murheet ja muutkin asiat. Kalle vaistosi Janikan tunteet ja kohta:

Yöllä Janika näki pelottavia unia luurangoista, joita johti se kammottava olento. Hän heräsi painajaiseensa, mutta kun huomasi ettei mitään luurankoja ollut lähettyvillä, hän nukahti uudelleen. Janika tiesi, että ei hänen tarvitse pelätä, koska olihan Kallekin hänen kanssaan. Eikä se olento voisi heitä noinvain yllättää.

Aamulla Janika jäi Kallen kanssa kotiin, koska oli menettänyt työnsä. Heti herättyään Kalle ja Janika katsoivat aamu-uutisia. Yhtäkkiä Janika säntäsi vessaan ja jätti ihmettelevän Kallen taakseen. "Janika! Mikä nyt on?" Kalle kysyi huolissaan. Janika oli jo pää melkein vessanpytyssä. "Kalle minä taidan odottaa vauvaa.." Janika sanoi arasti, sillä hän ei tiennyt mitä mieltä Kalle olisi vauvasta. Hetken oli hiljaista sitten kuului Kallen ääni "Sehän on ihanaa!" Kalle sanoi onnellisena. "Onko?" Janika kysyi, mutta oli hänkin onnellinen tästä ilo-uutisesta. "Tottakai! Upeaa!" Kalle sanoi.

Tultuaan vessasta, Janika kävi hakemassa vähän vettä. Janika joi kaikessa rauhassa, eikä ollenkaan huomannut, että se olento, jonka hän oli eilen nähnyt, tuijotti häntä ikkunan takaa. Mitä ihmettä se oikein halusi?...

Siinä oli sitten toinen osa :D Kommenttia! :)

Kalle muutti tähän isoisoisoisoisältään perimään taloon vaimonsa Janikan kanssa. Talo oli ollut tyhjillään jo monta sataa vuotta, koska kukaan ei uskaltanut asua siinä.Talossa huhuttiin kummittelevan. Naapurit kertoivat kauhistuneina kuinka öisin talon pihalla kävelee joku ja talosta kuuluu ihmeellistä ulinaa. Savupiipustakin tupruttaa savua yötä päivää. Kallen ja Janikan oli kuitenkin pakko muuttaa taloon, koska heillä ei ollut varaa hankkia omaa taloa.

No pääasia oli se, että he saivat edes katon pään päälle. Ja he lupasivat, että heti kun rahaa olisi tarpeeksi he muuttaisivat välittömästi. Nyt siirtykäämme itse tarinaan...                                              

"Voi Kalle, täällä on ihan oma pikku puutarha!" Janika iloitsi ja hyppäsi Kallen syliin. "UH! Älä kurista minua." Kalle puhisi. "Onneksi tuolla talon takana on pieni lampi, josta saa kalaa. Voidaan onkia illallista siitä." Kalle tuumi. "Mennään katsomaan taloa." Janika sanoi. "selvä." Kalle vastasi. Kalle olisi halunnut mennä jo onkimaan, mutta paras kai on nyt totella vaimoa. niinpä he menivät sisälle.

Tuossa muuten ovat Janika ja Kalle :)

Kalle tutki talon läpikotaisin. Taulut olivat hänen mielestään aika outoja sillä ne eivät kuvastaneet kertakaikkiaan mitään.

Kirjat taas olivat hyvinkin mielenkiintoisia. Kalle, joka luki paljon kirjoja, tutkaili innoissaan kirjahyllyä. Kirjoja oli monenlaisia: Karmaisevia kummitustarinoita, vanhoja reseptejä sisältäviä keittokirjoja, kirjoja hyönteisistä ja hirvittävistä hirviöistä. Kallea kiinnosti erityisesti kalakirja, josta löytyi kaikki maailman kalalajit."Vau! Janika tule katsomaan näitä kaikkia kirjoja! Siis nämähän ovat..vau! Janika tule!"Kalle huusi, mutta turhaan sillä Janika oli jo löytänyt mieleisensä vekoittimen ja oli nyt sen pauloissa.

Janika oli löytänyt tietokoneen. Vaikka kone olikin todella vanha, pystyi sitä silti käyttämään. Janika etsi itselleen työpaikkaa."Nyt taisi tärpätä." Janika sanoi itselleen. Pian Janika kiljaisi "Jes! Kalle kulta, minä sain sen opetusalan paikan!" "Loistavaa." Kalle sanoi. Sen sanottuaan hän uppoutui taas lukemaan kirjaa.

(pientä selvennystä vielä :P) Kalle ja Janika ovat hyvin luovia simejä. Kalle pitää paljon maalaamisesta ja maalaa aina kun siihen on aikaa.

Janika taas on soittanut jo pienestä asti pianoa. Siksi soittaminen onkin niin lähellä hänen sydäntään. Janika käy joskus soittamassa pianoa yleisölle. Siitä hän on saanut tavallaan harrastuksen. Janika on myös tavattoman hyvä kokki. Janika tykkää yllättää Kallen aina niin hyvillä ruuillaan. Jälkiruokien teossa Janika on ykkönen. Hän loihtii mitä erikoisempia herkkuja mm. uunijäätelöä =)

(Nyt takaisin tarinaan :D) Koska Kalle ja Janika olivat vasta äsken muuttaneet eivät he olleet kerenneet tilata mitään ruokaa. Niinpä Kalle, jolle oli illalla tullut hieman huono olo, patisti Janikan onkimaan.

Janikaa ärsytti suunnattomasti, kun hän joutui onkimaan. "Ne miehet." Hän mutisi itsekseen. Janika inhosi limaisia matoja ja haisevia kaloja. Kyllä hän paistettuina niitä rakasti.. :D

Pitkän ajan kuluttua onneksi tärppäsi. Janika saikin suuren kalan. Sitten hän lähti sisälle tekemään ruokaa Kallelle ja itselleen.

"Nam! Ylitit taas itsesi. Tämä on herkullista!" Kalle sanoi ja lappoi ruokaa suuhunsa. "Kiitos." Janika sanoi hyvillään. "Onko sinulla vielä huono olo?" Janika kysyi huolestuneena. "Ej ehnaa" Kalle sanoi suu täynnä ruokaa. "Taisiis" Kalle mumisi ja nielaisi. "Ei  ole enää huono olo." Kalle sanoi. "Voi olet sinä sitten niin hassu" Janika leperteli. Lopun iltaa he nauroivat Kallen "hauskoille" vitseille.

Kun kello näytti puoltayötä, he viimein kömpivät nukkumaan. "Hyvää yötä." Janika kuiskasi. "Hyvää yö.." Kesken lauseensa Kalle nukahti ja alkoi kuorsata. Janika huokaisi, mutta itsekkin nukahti melkein samantien.

Mutta yöllä, kun Kalle ja Janika nukkuivat, tapahtui jotain hyvin kummallista. Talon takan oleva puu syttyi palamaan. Mikä tai kuka sen sytytti?...

Aamulla Janika lähti töihin. "Hei sitten Kulta." Janika sanoi. "Hei vaan." Kalle vastasi ja antoi vaimolleen pusun poskelle. Kun Janika tuli ulos, hän näki, että häntä oltiin tultu hakemaan töihin. Janika meinasi oksentaa kun näki minkälaisella rotiskolla häntä oltiin tultu hakemaan töihin. Auton kuski oli vieläkin pahempi. Kuljettajalla oli kaamea korppikotka nenä ja hiukset olivat ällön sinapinkeltaiset. "Tässä sitä mennään" Janika ajatteli harmistuneena.

Sillä aikaa kun Janika oli töissä, päätti Kalle hieman kuntoilla. Kallen vatsalle olikin kertynyt harmistuttava rasvakerros jonka hän halusi pois. Niinpä alkoi jumppatuokio. Jumppaohjelma oli kyllä tarkoitettu naisille, mutta mitäs tuosta, kyllä se varmasti tehoaa tähän rasvakerrokseen. Jos ei niin sitten otetaan järeämmät konstit käyttöön, mutta ei niistä sen enempää. Kalle kuntoili koko päivän. Vaikka vatsalihakset olivat jo ihan tulessa, Kalle vain pinnisteli. Kalle oli aina halunnut hirmuiset muskelit. Kun Janikan pääsyyn töistä oli enää vain puolituntia, Kalle meni suihkuun ja puki arkivaatteet päälle.

Vihdoin Janika pääsi töistä ja he vaihtoivat kuulumisia. "Mitenkäs se päivä meni? Oliko yksinäistä?" Janika kysyi. "Päivä meni ihan hyvin" Kalle sanoi. Ja he vaihtoivat romanttisen pusun. He olivat täysin toistensa pauloissa, eivätkä huomanneet, että joku tarkkaili heitä...

Mitäs piditte? :D Tämä oli sitte mun eka tarinani =) Sanokaa mielipiteenne :D