Niinkuin kaikkien tarinoiden, tämänki tarinan pitää päättyä joskus. Ja tämä on nyt Tuppuraisten tarinan viimeinen osa. Paljon kiitoksia kaikille jotka ovat lukeneet tarinaani ja olen todella pahoillani siitä, että osien teossa on kestänyt. Olen myös hyvin iloinen teiltä saamistani kommenteista =) Kiitos!

Jeremy asteli hiiren hiljaa portaat alakertaan ja pysähtyi niiden juurelle. Hän näki, että se aave seisoskeli eteisessä. Jeremyn sydän tykytti lujaa. Hän seisoi aivan hiljaa paikoillaan. Aave käänsi katseensa häneen ja Jeremy kiljaisi pienesti. "Tule tänne, Minulla on sinulle jotakin." Aave sanoi. Jeremy alkoi hiljaa perääntyä taaksepäin. Silloin aave purskahti itkuun.

Jeremy katseli itkevää aavetta. Hän päätti mennä aaveen luo. "Miksi sinä itket?" Jeremy kysyi varovasti. "Nyyh..Kaikki vain pelkäävät minua ja juoksevat karkuun." Aave nyyhkytti. "En minä pelkää sinua." Jeremy lohdutteli. "Pelkäätpäs!" Aave parkaisi. "No ehkä vähän.." Jeremy sanoi. "Mutta voin olla ystäväsi jos haluat!" Jeremy sanoi reippaasti.

"Oi miten kivaa!" Aave iloitsi. "Minulla olikin sinulle hyvin tärkeää asiaa." "Mitä?" Jeremy kysyi uteliaana. "Minä tiedän kaiken veljestäsi Joelista. Minulla on sinulle sellaista ainetta joka saa veljesi palaamaan normaaliksi." Aave sanoi. "Oikeasti!" Jeremy huudahti. "Kyllä" Aave hymyili

"Mutta se aine ei ole vaaraton. Sen kanssa pitää tehdä vähän vaihtokauppaa." Aave kuiskasi salaperäisesti. "Millaista kauppaa?" Jeremy ihmetteli. "Se ei anna mitään ilmaiseksi. Jos jotakin ottaa niin sille pitää myös antaa." Aave arvuutteli. "En kyllä vieläkään oikein ymmärrä.." Jeremy sanoi. "Arvaatko jos sanon, että se aine elää?" Aave hymyili. "Ääh..Mikä se oikein on?" Jeremy sanoi. "Hyvä on..Se on sielu.." Aave kuiskasi. "Sielu?!" Jeremy huudahti. "Shh..Tule niin näytän.." Aave supisi

"Tässä.." Aave sanoi ja osoitti pientä lasipulloa pöydällä. Pullo hehkui aavemaista sinertävää valoa. "Tuo on siis sielu. Mutta kenen?" Jeremy kysyi äimistyneenä. "Minun.." Aave sanoi hiljaa. "Sinunko? Mutta miten sielu voi auttaa Joelia. Eihän hän ole edes kuollut? "Jeremy kyseli. "Veljesi on kirottu. Kirotuilla on vain puolikas sielu. Sen takia veljesi ei ole normaali. Ja minä olen kirottu, minullakin on vain puolikas sielu." Aave sanoi. "Etkö sinä olekkaan aave?" Jeremy kysyi. "Kyllä, Kyllä olen. Mutta kuten huomaat en ole läpinäkyvä, koska minulla ei ole kokonaista sielua. Minut kirottiin ennen kuolemaani. En päässyt taivaaseen, koska minulla oli vain puolikas sielu." Aave sanoi. "Mutta jos veljeni juo tuon niin.." Jeremy kuiskasi kauhistuneena. "Minä kuolen." Aave jatkoi. "Klunks..Mutta jos taivaaseen pääsee kokonaisella sielulla ja sinulla on vain puolikas ja sitten kun veljeni juo tuon niin sitten sinulla ei ole sielua ollenkaan...Minne sinä sitten menet.?" Jeremy kysyi. "En tiedä. Joko katoan tyhjyyteen tai sitten minut haetaan manalaan.." Aave sanoi ja Jeremy näki kuinka kyynel valui hänen silmästään

"Mutta minä en halua, että sinä häviät jonnekkin!" Jeremy sanoi surullisena. "Olen ollut täällä jo niin kauan, että minun on aika tehdä asialle jotakin. Tämä on ainoa mahdollisuus." Aave kuiskasi rauhallisesti. "Veljesi täytyy juoda se aine heti kun yö on vaihtumassa aamuun." "Selvä" Jeremy nyökkäsi. "Haluaisin vielä viimeisen kerran nähdä tähdet, kuun ja koko taivaan. Voisimmeko mennä ulos?" Aave kysyi. "Tietysti" Jeremy sanoi ja he lähtivät ulos.

Joel heräsi aivan juuri ennen aamunkoittoa ja katsoi pöydällä olevaa pulloa. "Hmm..Mitähän tämä on?" "Tuskin mitään vaarallista.." Joel ajatteli ja nosti pullon huulilleen. Hän maistoi sitä vähäsen. "Eipä ollenkaan hulluman makuista." Joel ajatteli ja joi koko pullon.

Yhtäkkiä Joeliin iski outo tunne. Hänestä tuntui kuin hän olisi ensin astunut tulen läpi ja sen jälkeen hypännyt jäiseen veteen. Sitten hänen päätänsä alkoi vihlomaan todella kovaa ja Joelista tuntui, että hän räjähtäisi aivan kohta. Kunnes lopulta....

Hän katsoi käsiään ja huusi todella kovaa. "Ei voi olla totta.." Joel ihmetteli ja onnen kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä. Joel oli taas tavallinen. Kirous oli poistunut hänestä kokonaan. "Olen vapaa..Olen viimein VAPAA!" Joel huusi onnellisena.

Kalle syöksyi huoneeseen ja oli pyörtyä kun näki Joelin. "Olet taas normaali! Mi-mitä tapahtui?" Kalle kysyi äimistyneenä. "En ole varma.."Joel aloitti. "No ei sillä ole väliä! Pää asia, että olet taas normaali!" Kalle sanoi ja halasi poikaansa.

Janika ja Johnny olivat juosseet niin kovaa kuin jaloista pääsi Joelin luo. "Voi kultaseni. Kirous on poistunut" Janika sanoi ja itki. "Mahtavaa! Onneksi olet palannut ennallesi, pikkuveli." Johnny hymyili. "Mutta missäs se Jeremy oikein luuhaa?" Janika kysyi. "En ole nähnyt häntä tänä aamuna." Kalle sanoi

Aamun ensisäteet valaisivat Tuppuraisten talon ja sen pihamaan. Jeremy ei ollut yhtään iloinen toisin kuin muut Tuppuraiset. "Kiitos kaikesta! Minulle tulee sinua kova ikävä!" Jeremy sanoi haikeasti. "Niin minullakin sinua." Aave sanoi ja halasi Jeremyä. "Minä lupaan, etten ikinä unohda sinua ja sitä kuinka autoit veljeäni." Jeremy sanoi

Jeremy alkoi itkeä hiljaa. "Hei äläs nyt! Minä olen aivan varma, että me tapaamme vielä joskus!" Aave virnisti ja heilautti kättään. "Mutta nyt minun on aika mennä.." Aave sanoi.

Jeremy näki kuinka aave vaipui ikuiseen uneen, niin sanottuun kuolleitten tilaan. "Voi eii!" Jeremy parkui ja katseli kuinka tyttö makasi maassa elottomana. "Minä en koskaan unohda sua..En koskaan!" Jeremy kiljaisi

Jeremy tunsi kuinka hänen sisinpänsä kylmettyi. Hän näki kuinka huppupäinen olento lipui kohti maassa makaavaa tyttöä. Jeremy ei voinut tehdä muuta kuin katsella, kuinka olento meni tytön yläpuolelle ja yhdellä viikateen heilautuksella tyttö katosi. Olento kääntyi ympäri, katsoi Jeremyä ja sen jäkeen haihtui ilmaan.

Siihen kohtaan ,missä tytön ruumis oli ollut, Kohosi musta "pilvi". Pilvi katosi pikkuhiljaa ja ainoastaan tytön mekko jäi rapistuneena nurmikolle. Jeremy itki ja itki. Hän ei voinut sanoin kuvailla kuinka kiitollinen hän oli. Jeremy päätti kertoa perheelleen koko tarinan

Kalle oli käynyt teettämässä tytölle haudan, joka laitettiin kauniin puun alle. Tuppuraiset valitsivat juuri tämän puun, koska heidän tarinansa alkoi tästä puusta. Tuppuraiset olivat ikuisesti kiitollisia tälle herttaiselle pikkutytölle. "Kiitos." Joel sanoi hiljaa ja laski kauniin kukkakimpun haudan juureen. Tuppuraiset tiesivät, että heidän seikkailunsa ei olisi vielä ohitse.

Nyt pääsette vihdoinkin lukemaan 10:ttä osaa :) Viime jaksossa Joel saapui takaisin perheensä luo ja kertoi katoamisestaan. Pääsevätköhän Tuppuraiset jo vihdoin eroon kaikista kummajaisita ja kauheista tapahtumista? Valitettavasti eivät. Lisää yllätyksiä on jälleen luvassa. Olkaapa hyvä osa 10:

"Mahtavaa! Tottakai minä tulen!" Johnny sanoi riemuissaan puhelimeen. "Äläs nyt höpsi äiti! Olen varma päätöksestäni ja se pitää. Ei minua enää kiinnosta olla täällä. Lisäksi Henkka sanoi, että muutakin kautta pääsen uralleni" Johnny vakuutteli. "Älä huoli. Olen jo iso poika." Johnny nauroi. "Selvä nähdään sitten!" Johnny sanoi ja sulki puhelimen.

Johnny näpytteli uuden numeron ja laittoi luurin korvalleen. "Johnny Tuppurainen täällä päivää. Voisinkohan puhua Lehtorin kanssa?" Johnny kysyi topakasti. "Soitan sellaista asiaa, että haluaisin keskeyttää opintoni.""Ja olen varma päätöksestäni. Pyytäisin vielä, että tilaisitte minulle saman tien taksin, sillä minulla on kiire pikkuveljeni 4-vuotis juhliin." Johnny sanoi. Lopetettuaan puhelun hän haki laukkunsa huoneestaan ja pakkasi siihen kirjoituspöydällään olevat kirjat. Keskeneräiset esseet hän heitti matkan varrella metalliseen roskakoriin.

Pian taksi köröttelikin pihalle ja Johnny hyppäsi sen kyytiin. Samaan aikaan sievä tyttö juosta kopisteli taksin viereen, juuri kun taksi alkoi hiljaa kiihdyttää eteenpäin. Johnny katsoi sivu peilistä, kuinka tytön silmistä valui kirkkaita kyyneleitä. "Hei sitten Johnny!" Tyttö niiskaisi...

Nyt esittelenkin teille Tuppuraisten uuden tulokkaan. Kalle ja Janika olivat päättäneet hankkia vielä yhden lapsen. He olivat laittaneet alulle tämän pienokaisen melkein heti Johnnyn lähdön jälkeen. Tämä Pikku ukko on nimeltään Jeremy. Jeremy on aika saman näköinen kuin veljensäkin.

"Vihdoinkin koko perhe on koolla." Janika myhäili tyytyväisenä. Kalle ei sanonut mitään, vaan pisteli tauotta kakkua suuhunsa. "Mitäs täällä on poissa ollessani oikein tapahtunut?" Johnny kysyi samalla kun syötti Jeremyä. Janika kertoi kaiken Joelin ilmestymisestä ja Jeremystä. Hän myös kertoi kaikki Kaunialan juorut mm. sen, että Tapio Mukavainen sai salarakkaansa, siivooja Katrin kanssa lapsen ja Katri on nyt yksinhuoltaja äiti.

Eräänä viileänä kesäiltana Johnny vei roskia ulos. Hän katsoi kadulle ja näki tumman hahmon kävelevän hänen luokseen. Hahmo käveli hitaasti lähemmän, kunnes sen kasvoille osui valo ja Johnny näki, että tulija oli Kiira. "Kiira! Mitä ihmettä sinä täällä teet?!" Johnny sanoi hieman vihaisesti. Häntä ärsytti vieläkin Kiiran käytös baarissa. Ei Johnny ollut mikään Kiiran aviomies.

"Jos tulit tänne vain saarnaamaan, niin en aijo kuunnella ja voitkin sitten saman tien häipyä." Johnny äyskäisi. "E-en tu-tullut tänne saarnaamaan."Kiira änkytti. "Ai.."Johnny sanoi hämmästyneesti. "Tulin oikeastaan pyytämään sinulta anteeksi. En olisi saanut ärjyä sinulle niin..Emmehän edes ole yhdessä..." Kiira sanoi katsoen maahan.

"Olet oikeassa. Saat tämän kerran anteeksi..." Johnny sanoi. Kiira katsahti Johnnyyn ja hänen kasvoilleen levisi hymy. "Kiitos Johnny." Kiira sanoi ja katsoi Johnnya syvälle silmiin....syvälle....."Voi ei nuo silmät.." Johnny mietti haltioituneena.

Johnny ei voinut estää itseään vaan meni Kiiran luo ja suuteli tätä pitkään. "Annathan minulle kaikki tyhmät temppuni?" Johnny kuiskasi. "Tottakai." Kiira sanoi. Siinä he sitten olivat uudelleen rakastuneina.

Pian he olivatkin jo porealtaassa. "Kiira...Olen onnellisin mies maailmassa kun saan olla kanssasi. Tuota..ööhh..Minä...Minä.."Johnny änkytti. "Niin?" Kiira kysyi. "Minä rakastan sinua!" Johnny melkein huusi. "Niin minäkin sinua." Kiira sanoi. (pus pus) ;)

"Minulla on sinulle vielä muutakin asiaa..."Johnny sanoi kesken hellän hetken. "Mitä?" Kiira uteli. "Sanon sen sinulle sitten sisällä." Johnny kuiskasi salaperäisesti Kiiran korvaan.

Sisälle päästyään, Johnny polvistui Kiiran eteen ja sanoi:"Kiira...En halua enää ikinä olla sinusta erossa. Joten nyt kysynkin sinulta, että....Tuletko vaimokseni?" Johnny sanoi ja avasi kauniin tummansinisellä sametilla päällystetyn rasian. "Voih..Kyllä tulen!" Kiira kiljaisi itkien.

"Voi Johnny! Tämä on niin kaunis." Kiira sanoi ja ihasteli sormustaan. "Hyvä, että pidät siitä. Äiti auttoi valitsemaan." Johnny sanoi iloisesti. "En voi vielä jäädä luoksesi. Sillä minulla on vielä opinnot kesken. Mutta heti kun valmistun, minä lupaan tulla luoksesi!" Kiira sanoi. "Selvä. Kyllä minä jaksan odottaa." Johnny sanoi hymyillen. "Tule. Vien sinut kotiin." Johnny sanoi ja he lähtivät yhdessä Johnnyn autolla kohti Kampusta.

Aika kului nopeasti. Jeremykin oli kasvanut lapseksi. "Kuulkaapas pojat. Kello näyttää jo aika paljon, joten eiköhän lähdetä nukkumaan." Janika sanoi vilkaistuaan nopeasti kelloa. "Selvä..Hyvää yötä!" Pojat sanoivat jä lähtivät yläkertaan. Janika sammutti television ja lähti Kallen kanssa yhtä matkaa kohti makuuhuonetta.

Kalle ja Janika päättivät olla hieman tyynysotaa. "Hei, teijänki pitää mennä nukkumaan jos meijänki täytyy!" Jeremy sanoi topakasti ja katsoi kulmat kutrussa vanhempiaan. "Tuo on kyllä totta." Janika sanoi ja antoi pusun Jeremylle. Sitten kaikki katosivat omiin huoneisiinsa.

Kun kaikki olivat nukkumassa, kuului portaista narinaa. Joku oli tullut taloon ja käveli nyt hiiren hiljaa rappusia pitkin kohti yläkertaa. "UuuUuuUuuuUuu" Jokin ulisi käytävässä. Kuka ihme uskalsi tulla yöllä häiritsemään Tuppuarsia ja minkä takia?

Jeremy oli kuullut ulinan ja hän nousi unen pöpperöisenä sängyllään istumaan. "UuuUuuUuu" Ulina kuului entistäkin lähempänä. Jeremy avasi hitaasti silmänsä ja näki jonkun seisovan hänen sänkynsä vieressä.  hän säikähti ja nousi salaman nopeasti ylös.

Jeremy näki vilaukselta kuinka joku käveli hitaasti huoneesta pois. Jeremyn sydän tykytti todella lujaa.

"ÄÄÄKK!" Jeremy huusi. "Mikä ihme se oli?" Jeremy mietti. "Ehkäpä aave?" Tämä ajatus pisti Jeremyn ihon kananlihalle.

"Voi ei mitä minä teen? Entä jos se vaanii minua?" Jeremy mietti peloissaan. "Miten minä voin nukkua? Sehän voi vaikka kuristaa minut yöllä tai jotain" Jeremy melkein itki pelosta. "Tämä on pakko selvittää. Tämä ei voi jatkua!" Jeremy tuumi ja rynnisti alakertaan etsimään sitä jotakin....

 

Tässäpä oli 10 osa. Tais olla hieman mauton :/ ainakin omasta mielestäni :) Kommenttia! :D

Olen aloittamassa uutta tarinaa. Tarina kertoo teineistä, jotka haluavat päästä mallimaailman huipulle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lopettaisin Tuppuraiset. En ole aloittanut tarinaani vielä, mutta sitten kun se ilmestyy niin ensimmäisen osan voi käydä lukemasta täältä:

http://haaamu1.vuodatus.net

Nyt sain tehtyä tämän 9.osan. En ole varma milloinka kerkeän aloittamaan 10.osan teon. Mutta heti kun aikaa riittää. Viime osassa oli niitä Johnny juttuja, mutta nyt on aika palauttaa mieleen, mitä Tuppuraisilla tapahtui, eräänä synkkänä yönä. Nyt vihdoin selviää kuka siellä oven takana olikaan. Moni kyllä varmaankin tietää, mutta eipä se haittaa :) 10.osassa seurataan vielä Johnnyä, mutta sitten....enpä kerrokkaan muuta. 9.osa, olkaapa hyvä:

Kalle aukaisi oven varovasti. Kuistilla seisoi todella tutun näköinen poika.."JOEL!!!" Janika kiljaisi niin kovaa, että varmasti naapuritkin kuuli. Joel seisoi aivan jähmettyneenä kuistilla ja katsoi tyhjyyteen. "Äiti...Se tulee...kukaan ei ole turvassa.."Joel sanoi.

Janika ja Kalle syöksyivät Joelin luokse. "Mitä on tapahtunut?!" Janika kysyi. "Ja....ja mikä sinun kasvoihisi on sattunut? Ja miksi sinulla on veriset vaatteet?!!!" Janika sopersi järkyttyneenä. "Se tulee kostamaan....Se ei jätä rauhaan...Se on Kirottu, puoliksi susi...." Joel sanoi. Joel oli kuin Janikaa ja Kallea ei olisi ollut olemassakaan...

Sitten Joel lähti hitaasti laahustaen sisälle. Janika ja Kalle jäivät kahdestaan kuistille. "Mikä häneen on mennyt.."Kalle aprikoi. "Tule mennään sisälle. Tämä juttu on selvitettävä!" Janika sanoi ja lähti ripeästi sisälle, Kalle perässään. "Kokeita...Verta..Ruumiita..."Joel sanoi itsekseen.

Joel istahti sohvalle. Janika ja Kalle katsoivat ihmeissään poikaansa. Nyt valossa, he näkivät mitä Joelille oli tapahtunut. Hänen ihonsa oli kalpea kuin haamulla, vaatteet ja kasvot kiilsivät verestä ja silmät....silmät olivat muuttuneet punertavan ruskeiksi ja silmien ympärille oli ilmestynyt mustat reunat. "Mi..Mitä tämä on?" Janika kauhisteli. Kalle ei sanonut mitään. "KALLE! KATSO NYT HÄNTÄ!" Janika huusi. "Luulen, että hänet on....KIROTTU!" Kalle huudahti. "Eiii...Eii minun poikani!" Janika itki. "Istu tuohon Joelin viereen. Minä keitän teetä" Kalle sanoi ja käveli keittiöön.

Janika istuutui nyyhkyttäen sohvalle. Yhtäkkiä Joel horjahti hieman ja alkoi voihkia. "Ei..En halua! Älä pakota!" Joel vaikeroi. "En..Enhän minä pakota..Mikä sinun on" Janika kysyi pelokkaasti. "En halua! En muistele.." Joel huusi vaikeroiden. "KALLE! TULE ÄKKIÄ TÄNNE!" Janika kiljui.

"Eih! Mene pois!" Joel huudahti, mutta sitten hänen päänsä täyttyi muistoilla. Hänen korvissaan kaikui kammottava nauru. "Kaikki hyvin Joel Tuppurainen. Minähän olen vain sinun sisäinen peilikuvasi."Nainen sanoi hänen mielessään ja repesi suunnattomaan käkätykseen.

"EI! EI! EI!" Joel huusi. "Et voi paeta! Tiedäthän sen!" Nainen käkätti. "EEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!" Joel huusi niin kovaa, että melkein ikkunat särkyivät.

Joel voihki ja vaikeroi hikisenä sohvalla. "Eieiei" Hän sanoi vähänväliä. "Kalle tule nyt! Kaikki ei ole hyvin! Joel on vaipunut jonkinlaiseen unitilaan tai jotain!" Janika huusi hätääntyneenä. "Kulta, ei ole hätää. Äiti tässä. Kaikki on ihan hyvin, kun sinä olet kotona taas. Koita kestää!" Janika yritti lohdutella Joelia, mutta turhaan. Sillä Joel ei kuullut. Hän oli kuin muistojen valtakunnassa...

"VOI EI! Sinä taas... Mene pois!" Joel sanoi hädissään. "Ja minähän en mene minnekkään. Olet vallassani ikuisesti! HÄHÄHÄÄÄ!" Nainen käkätti. "Päästä minut pois! Tahdon kotiin" Joel huusi. "Aijaijai..Sinäpä oletkin hankala tapaus. Toisista lapsista imin mehut jo ensimmäisenä yönä" Nainen huudahti ja alkoi nauraa kylmästi. "Sinä...SINÄ!" Joel huusi.

"Senkus menet kotiin...mutta sitä ennen saat ikuisen koston yllessi. Nimittäin...KIROUKSEN!!" Nainen huudahti ja alkoi nauraa mielipuolisesti. "Ei! Älä! Jään tänne! Älä kiroa minua!" Joel aneli. "Päätetty, mikä päätetty. Saat ikuisen taakan harteillesi!" Nainen nauroi. Samassa valkoinen usva tulvi Joelin mieleen...

"Hän herää! Hän herää!" Janika sanoi iloisesti. "Shh! Anna hänen olla rauhassa." Kalle ärähti. "Mmmh...Missä olen?..." Joel kysyi tokkuraisena. "Olet kotona, kultaseni!" Janika sanoi oitis. "Häh? Koti?...Koti! Olenko minä kotona!!" Joel riemuitsi. "Olet sinä. Ja omassa pikku sängyssäsi." Kalle sanoi hymyillen.

"Äiti?" Joel kysyi. "Olen minä." Janika sanoi. "Voi äiti!" Joel sanoi ja halasi äitiään. Kummaltakin valui onnenkyyneleitä. "Kauanko olen ollut täällä?" Joel kysyi. "Tasan viikon. Ja senkin olet pelkästään nukkunut." Janika sanoi ja antoi pojalleen suukon otsalle.

"Isä!" Joel sanoi. Kalle rutisti Joelia onnellisena. "I..Isä..Mulla tais kylkiluut katketa" Joel puhisi. "Voi anteeksi" Kalle pahoitteli ja päästi Joelista irti. "Nuo sinun haavasi pitää putsata."Janika sanoi. "Löysin sinulle Johnnyn vanhan asun. Voi käyttää sitä." Janika sanoi ja lähti kohti vaatekaappeja.

Vaatteitten vaihdon ja haavojen putsauksen jälkeen, Joel näytti tällaiselta. Silmien ympärillä olevaa mustaa ei saatu pois. Aivan kuin se olis ollut ihoa, mustaa ihoa. Joel näytti hyvin iloiselta.Janika ei vain kerennyt olla paljoakaan poikansa kanssa, koska hänellä oli paljon töitä.

Eräänä kauniina päivänä, päätti Kalle opettaa Joelia onkimaan. Joel oli aika hyvä onkia ja jonkun ajan päästä hän nappasikin ison vonkaleen. "Katsos tätä!" Joel riemuitsi. "On minulle tullut isompia" Kalle sanoi hieman kateellisena. Kalaonni ei oikein suosinut Kallea. Sen sijaan, että hän olisi saanut kaloja hän nappasikin....

ITSENSÄ! Kun Kalle oli heittämässä virveliä niin virvelin koukku tarttuikin Kallen takataskuun ja kieputti tämän ympäri. "Auts!" Kalle sanoi naama kurtussa. "Olet sinä sitten tohelo!" Joel nauroi. "Minä sulle tohelot näytän" Kalle sanoi ja nousi ylös. He menivät terassille grillaamaan Joelin saaman kalan.

Pian olikin kala valmista ja he menivät syömään. "Kuule isä." Joel aloitti. "Niin?" Kalle hymähti. "Tuota..Olen miettinyt, että oliko teillä kovakin ikävä kun minut siepattiin?" Joel kysyi arasti. "Vai, että oliko ikävä? No arvaa vaan! Olimme niin huolestuneita, että emme edes huomanneet Johnnyn karanneen yliopistoon." Kalle sanoi ja ahmi ruokaa.

"Paranenkohan koskaan..Tai poistuukohan kirous minusta koskaan?" Joel mietti. "Enpä tiedä. Luulen, että se jää pysyvästi. En tiedä mitä vaikutuksia sillä voisi olla." Kalle mietiskeli. "Muuten..muistatko yhtään mitään siitä yöstä kun sinut siepattiin?" Kalle kysäisi. "En..Tai muistan jotain..Hyvin hatarasti. Muistan kuinka rukoilin, että seuraavasta päivästä tuli hyvä, koska silloin minä ja Johnny leikittäisiin. Mutta sitten kun kello näytti ehkä jotain kaksitoista, kuulin kuinka joku käveli huoneessani. Sen jälkeen kaikki vain sumeni......"

 

Siinäpä oli 9.osa. Toivoisin kommenttia :) Laittakaa ihan rohkeasti sitä kommenttia. On hyvä kuulla mielipiteenne, oli ne sitten positiivisia tai negatiivisia :D

Noniin..nyt sain vihdoinkin tehtyä jatkoa. Sen takia en ole kerennyt jatkoa väsätä, koska olin yhden viikon leirillä ja sen jälkeen lähdimme matkalle. Tulin vasta paripäivää sitten kotiin. Enkä muutenkaan viitsi kesälomaani hukata koneella istuskelemiseen. Kumminkin olen nyt saanut tehtyä jatkoa. Viime osassa sanoin, että tässä osassa katsottaisiin, mitä Janikalle ja Kallelle kuuluu, mutta päätinkin tehdä tämän osan Johnnysta. Elikkäs viime osassa siis Johnny meni yliopistoon ja sai monien tyttöjen sydämen tykyttämään. Hän törmäsi kolmeen Kampuksen suosituimmista ja rikkaimmistä tytöistä. Nyt tässä osassa ollaan joulu tunnelmissa...Olkaapa hyvät:

Mira ja Laura olivat ottaneet Kiiran takaisin jengiinsä. "Voi kiitos, kiitos, kiitos!" Kiira oli kiitellyt moneen kertaan. "Ei kestä! Unohetaa kaikki. Mehän ollaa bestiksii!" Mira ja Laura olivat hokeneet. Niinpä he taas hengailivat tavalliseen tapaan kolmistaan. Kiira oli edelleen tulisesti rakastunut Johnnyyn samoin Johnny Kiiraan.

Jouluaatto oli jo viikon päästä, eikä lunta ollut satanut lainkaan. "Nyyh! Mitenkä Joulupukki oikein pääsee tänne porollaan, jos ei sada ollenkaan lunta?" Mira voihki itselleen. "Täh? Uskotsä joulupukkiin?!" Laura huudahti. Silloin Mira havahtui ajatuksistaan. "Mitä! No en tietenkään! lapsethan siihen uskoo!" Mira sanoi. "Okei..No tuu mennään sisälle." Laura sanoi ja lähti kohti ulkoovea. "Isii! äitii! Nyt Joulupukki ei voi tuoda mulle sitä Ballerina nukkee, jota mä oon toivonu jo iätajat." Mira ajatteli itsekseen.

Johnny opiskeli hyvin ahkerasti. Hän halusi päästä loppukokeesta hyvillä arvosanoilla. Hän viettikin suurimman osan ajastaan oppikirjojen parissa.

Oli enää yksi päivä jouluaattoon. Tänään suoritettiin loppukokeet.

Kokeet menivät todella hyvin. Johnny ja Kiira saivat kummatkin parhaan mahdollisen arvosanan. He päättivät juhlistaa menestystään shamppanja lasillisella. "Onnea!" He sanoivat kittasivat juomaa. "Pidätkö noista koristeista joita me olemme tehneet?" Kiira kysyi. "Joo ne on todella...todella kivoja!" Johnny sanoi. "Ai..no kiva jos tykkäät."Kiira sanoi ja hymyili lempeästi.

Johnnylle tuli pahaolo, kun hän näki joidenkin pusuttelevan mistelin alla. Hän olisi niin kovasti tahtonut olla samassa tilanteessa Kiiran kanssa..mutta oliko hänellä enää mitään mahdollisutta Kiiraa kohtaan?

Viimein saapui odotettu jouluaatto. "Mmm..Ihanaa kun on joulu!" Laura sanoi ja mätti jouluruokaa suuhunsa. "Sanos muuta." Mira sanoi. "Mutta entäs se joulupuk..Tai siis."Mira sanoi ja punastui hivenen. "Ajattelin, että voisimme lähteä tänään bilettämään."Kiira sanoi ja katsoi muita. "Tuohan on hyvä idea! Mennään vain! Vai mitä sanot Mira?" Laura sanoi hilpeästi. "Mikäpä siinä." Mira sanoi.

Aterian jälkeen he menivät aulaan joulukuusen juurelle. "Hyvää joulua!" He sanoivat antaessään lahjoja toisilleen. "Noniin! Nyt kun lahjat on jaettu, voisinkin soittaa taksin, jotta voimme lähteä."Laura sanoi reippaasti.

20 minuutin kuluttua nuoret bailasivat villisti yökerho Arkussa. "Wuhuu! Mahtava meno!" Laura huusi innoissaan. Johnny oli ensimmäistä kertaa yökerhossa ja hän oli siitä aivan innoissaan. Johnnya houkutteli kovasti baaritiski, mutta päätti lykätä sitä vähän myöhempään.

Laura ja Mira olivat niin musiikin lumoissa, etteivät ollenkaan huomanneet, että Johnny oli juuri näyttänyt Kiiralle nurkassa olevaa sohvaa vinkaten salaperäisesti silmää. Niin he lähtivät "hiljaa" sohvan luokse.

He istuivat sohvalle ja samantien Johnny kaappasi Kiiran syliinsä ja kaatoi tämän hellästi sohvalle. "Olen halunnut tätä niin pitkään" Johnny sanoi. "Niin minäkin." Kiira sanoi ja suutelivat ja suutelivat. "Entä jos Mira näkee?" Kiira kysyi huolestuneena. "Tuskin näkee. Nautitaan nyt toisistamme."Johnny sanoi ja painautui enemmän Kiiran päälle.

Mira oli huomannut, että Kiira ja Johnny olivat kadonneet tanssilattialta. Mira lähti etsimään heitä. Yhtäkkiä Mira kuuli moiskauksia ja meni katsomaan mistä oli kyse. "EI VOI OLLA TOTTA! ÄRRHH!" Mira mietti katsoen edelleen kuinka Johnny oli Kiiran päällä kuin pannukakku. "Nyt tästä saa tulla loppu!" Mira puhisi. Sitten hän sanoi kovaan ääneen:"Missähän ne Johnny ja Kiira ovat?" Heti tuon kuultuaan Kiira ja Johnny irtautuivat toisistaan. "Ai hei Mira! Mennäänkö baaritiskille? Tai sinä ja Johnny voitte mennä. Minun pitää mennä vessaan." Kiira sanoi ja lähti kiireesti vessoille.

"Tässä Johnny! Tämä on hyvää." Mira sanoi ilkikurisesti hymyillen. Johnny kittasi sen suoraan kurkkuun. Mira antoi Johnnylle lisää ja lisää. Pian Johnny oli hirmuisessa kännissä. Mira päätti käyttää tilaisuuden hyväkseen. "Tule Johnny! Mennään ottamaan valokuvia." Mira sanoi ja otti Johnnya käsikynkästä.

"Eikä!" Johnny sanoi ja riuhtaisi hätensä pois. "Viellaäö ykst!" Johnny örvelsi. "Eikun nyt mennään!" Mira sanoi topakasti ja otti tiukasti Johnnyä kädestä ja talutti tämän valokuvauskoppiin.

Kiira oli juuri tullut vessasta, kunnes kuuli ihmisten huutoja valokuvauskopin luota. Kiira meni katsomaan, mikä veti puoleensa noin paljon ihmisiä. "Hyvä hyvä! Näytä sille miehen otteet!" Joku huusi väkijoukosta. Viimein verho aukesi ja sieltä paljastui.."JOHNNY! Mi-mitä tämä on?" Kiira kysyi. Johnny ei vastannut vaan veti Kiiran sivummalle. "Se oli mahtavaö" Johnny sanoi humaltuneena. "Voidaan joskus kökeilla" Johnny sanoi naurahtaen.

"Miten sinä saatoit! Etkö rakasta minua?" Kiira kysyi itkien. "Rakastaön sinyä" Johnny sanoi silmät vinksallaan. "Sinä ällötät minua todella! En olisi ikinä uskonut! LUULIN, ETTÄ OLISIT USKOLLINEN!!" Kiira sanoi huutaen. "Kiira..!" Johnny aloitti.

"Minua ei KIINNOSTA! Te kaikki miehet olette samanlaisia! Inhottavia.." Kiira sanoi ja viskasi drinkkinsä Johnnyn naamalle. "Sikoja! Kunpa en olisi koskaan tavannutkaan sinua! Sinä olet niiin! ÄRHHR!" Kiira sanoi silmät punaisina itkemisestä.

"Johnny. Toivon, ettemme enää ikinä tapaa tulevaisuudessa! Saat olla aivan rauhassa monien tyttöjen kanssa! Ja turha myöskään yrittää puhua minulle! En nimittäin aio enää kuunnella juttujasi!...Meidän suhteemme päättyy tähän!" Kiira sanoi ja juoksi itkien ulos...

Kylmään talviyöhön. Kiira käveli kotiin suolaisten kyynelten valuessa hänen poskiansa pitkin.

 

Tässäpä oli tämä osa. Kiitos kaikista kommenteista mitä olette lähettäneet :) Eräs lukija oli laittanut hyvän kommentin, jossa hän ehdotti, että olisin laittanut puhe repliikit silleen erikseen. En tehnyt näin, koska tulostan tämän tarinan ja näyttäisi tyhmältä jos yhtäkkiä puherepliikit olisivat kirjoitettu erilailla kuin edelliset :D Eli nyt vaan sitten kommentoimaan! :D